Luurin toisessa päässä vakuuttelevia sanoja.
Se on täysin luonnollista. Sinun täytyy olla oma itsesi.
Sydän jyskää, ääni tuntuu katoavan ja muuttuvan vapinaksi. Niin outoa puhua siitä kaikesta. Monen vuoden kielletyistä tunteista.
Ei ole kyse itsensä löytämisestä, ei minulla ainakaan, toinen sanoo.
Puhua papatan. Toinen kuuntelee ja kommentoi. Kerranki joku joka tuntuu ymmärtävän. Ei ihmettele turhia. Onhan kokemusta itselläänki.
Keskustelu kertautui, kertautuu edelleen, mielessäni. Toinen antoi käsiini avaimet itseeni. Jonku ajan kuluttua, viikkojen päästä tajuan ettei ole tarve enää kierrellä ja kaarella. Myönnän. Vihdoin kaikki selvää.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
