meitä on kaksi
tässä yhdessä taas
sinä vanha kelopuu
sinulla muistosi satojen vuosien takaa
minulla muisto sinusta ja hänestä
tässä
runkoosi nojaten me olimme
olimme niin niin kuin kaksi
joka voi olla hetkessä
vain yksi
tule sumu sieltä tunturista
peitä tuo rahoilla raiskattu rinne
en enää muistojen kanssa
tahtoisi kulkea sinne
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettava vertaus ... kasvusta ihmisyydestä ajan mukanaan tuomasta muutoksesta. Hänen kanssaan tutuksi tulleen kelopuun alla. Ajan tuomaa ymmärrystä voin tässä tuntea.
Tämä koskettaa todella syvältä.
Perhana vieköön kun onkin kauniisti kirjoitettua menneiden muistelua ja nykyhetken muuntunutta maisemaa.
Muistelua jossa kaipuun voimin palataan menneeseen, siihen kauniimpaan ja rikkaammin luovaan aikaan, siihen johon enää muistoissa pääsee.
Hieno onj runosi ja niin selväkielisesti sanova.
Kiitos!
Olemme saman vuoden kakaroita.
Kuinka monta idylliä onkaan puiden kaato ja maiseman kauneus on särjetty. Kohoa syvän alkuperäisen tunteen vertaamista kelopuun elämänän puu ja ihminen elämä molemmissa jonka tuntea voi hyvin vuosina koetun puun elämä liitettynä omaan on yksi. Sahaaminen kirskuu raadollinen ääni ja rinne on raiskattu. Syvä suru, ei peitä sumu rakasta maisemaa. Lopuksi alistunut huokaus: en enää muistojen kanssa/tahtoisi kulkea sinne Puhutteleva runo
Puusi puhutteli, kiitos!