Nimetön

Säikähdin,
järkytyin,
lukiessani tarinaa itsestäni.
Pahasta,
ilkeästä,
itsekkäästä
ihmisestä.

Ei,
ei tuo ole minä,
en minä noin voisi tehdä.

Mutta tein jo.
Olisin voinut tehdä kaiken helpommin,
tuskattomammin,
säästää sinua paljon niin paljon enemmän kaikelta pahalta.

Mutta jälkiviisauttahan tämäkin vain on,
ja asiat ovat jo tapahtuneet enkä enää saa korjattua sinua.
Minulla ei ole enää niitä oikeuksia,
nostella sirpaleitasi ja laittaa niitä paikoilleen
Tekisin sen jotenkin, jos pystyisin.
Haluaisin lohduttaa sinua,
mutta pelkään että siihen on vain yksi tapa,
ja sitä en enää voi tehdä.

Tässä on jo tapahtunut liikaa välissä,
käänsin elämässäni sivua.

En tule unohtamaan mitään,
muuta muistoja merkityksettömiksi,
väheksy niitä.

Ne merkitsevät minulle niin paljon,
ovathan ne olleet vielä vähän aikaa sitten suurin osa elämääni.
Nyt ne muistot kulkevat mukanani,
muistelen niitä lämmöllä,
enkä yritä unohtaa niitä tai kääntää niitä meitä vastaan.