Miksi sinun on
niin vaikea rakastaa minua?
Silittää poskeani,
sanoa jotain kaunista?
Rutistaa syliisi,
rakastaa ja helliä?
Olet siinä,
mutta olet kuin muuri
kivinen ja kylmä.
En koskaan tunnu löytävän sinua
saati sitten rakkauttasi,
vaikka olen etsinyt jo niin kauan.
Seinät valkoiset ympärilläni
ovat yhtä värittömät,
kuin tämä sieluni vankila.
Kumpa voisin antaa siivet sielulleni
ja paeta,
sillä en voi olla oma itseni
ilman rakkautta.
Olen kuin musta varjo
harhailemassa tyhjyydessä.
Rakkaus on,
kuin polttoaine sydämelleni.
Ilman sitä
en voi olla onnellinen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
vauuu,vahvaa kirjoitusta mut sen verran muuttaisin:olet siinä kuin muuri eli mutta oet jättäisin pois.
Miksi miehet silti vetävät meitä luoksensa kuin pohjaton meri..?Kaunis runo, en voi muuta sanoa!
Suuren kysymyksen äärelle olet runosi rakentanut ja loogisesti kuvaat ns. seurauksia, joita rakastamisen "vaikeus" ja rakkauden osittaminen ihmisen sisälle patoaa. Kaunis runo kaikessa haikeudessaankin. Vähän samankaltainen teema kuin tuossa toisessa runossa vähän alempana.