Puhallan kuplia kuohuviinilasiin.
Itken sanoista, joita joku tuntematon lausuu.
Haluaisin kirjoittaa nuo sanat paperille,
oma nimi alle.
Vain koska silloin saisin tuntea itseni siksi,
joka saa minut kyyneliin.
Minä itse.
Lasi kaatuu ja pirstoutuu maahan.
Mikään ei saa sitä ehjäksi
- aika ei käänny taaksepäin.
Tunnen surua sellaisen ihmisen puolesta,
jota ei ole edes olemassa.
Koitan pukea tunteitani sanoihin.
Epäonnistun, ja samalla kuuntelen,
miten joku toinen tekee sen täydellisesti.
Rakastan niin että koskee,
Vihaan niin että ahdistaa.
Selite:
perjantai-ilta 10:10 pm
<br /><br />
kenties rehellisintä, mitä olen ikinä kirjoittanut, ja samalla<br />
kenties huonointa, mitä olen ikinä kirjoittanut.
<br /><br />
go figure.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
oih. :'(
kuulostaa tutulta..
sitä on vaan niin paljon helpompi surra toisen suruja, kuin antaa omien murheiden tuoda tunteet pintaan.. :/