Runo petetyille

Me yhdessä itkettiin,
yhdessä naurettiin
ja kestettiin niin ylä-,
kuin alamäetkin.
Oltiin erottamattomat.

Mutta sitten, maistettiin omenoita paratiisin,
vaikka meitä kiellettiin.
Ja suhteemme kai kirottiin,
tai sinut ainakin,
ja pian huomasin, että rakastunut olin luuseriin.

Päivät kului, muutuit aina vain oudommaksi,
ja eräänä päivänä saapui pihaamme taksi.
Nousi sieltä nainen outo,
tai sinä sen tunsit, minä en.
Esittelit naisen vaimoksesi, vaikka juuri äsken olin ainoasi.

Eikä mennyt kuin viikko tai kaksi,
niin huomasin, että seison yksin ulkona.
Ilman avaimia, ilman sinua.
Kädessäni vain vanha matkalaukku.
Ilman päämäärää.
Tunsin, kuinka kyynel vieri poskelleni.
Sisältä kuului sen naisen kiljuntaa.
Olisi pitänyt sittenkin uskoa sitä käärmettä viisasta,
joka kielsi omenoita paratiisin maistamasta.