Kesäntyttö 10

Oli kai Maarissakin piirteitä isästään - ehkä enemmän kuin hän itse suostui myöntämään.

Maarin ja hänen äitinsä kantaessa kauppakasseja autosta Maarin kännykkä värisi farkkujen taskussa. Tyttö pudotti kassin hädissään eteisen lattialle. Ei helkkari, Däni! Nyt vasta Maari muisti Dänin luvanneen soittaa. Hän kaivoi tärisevin käsin vieläkin helisevän puhelimensa nopeasti esiin. Numeronäytössä välkkyi tuntematon numero. Hetken Maari mietti vastaisiko, jos kyseessä olisikin vain lehtimyyjä.
- Maari, tyttö vastasi epäröiden.
- Moi, linjoilta kuului toinen yhtä epäröivä ääni.
- Ai moi, tyttö töksäytti hämmentyneenä.
- Anteeks, jos häiritsen. Mut otin sun numeron toimistolta, kun oli täs puhetta, et sä voisit lähtee näyttään mulle sitä kunnan punttisalia, pojan ääni jatkoi.
- Nii, taishan siitä olla puhetta, Maari vastasi hieman epäkohteliaasti.
- Joo, niin. Tossa kattelin äsken meidän työvuorolistoja ja ajattelin, et nähtäskö vaikka perjantaina siellä kentällä. Sulla on perjantaina aamu ja niin on mullakin. Voitas nähä vaikka kuudelta? pojan äänestä kuulsi hermostus. Nopeasti hän jatkoi: Mä totta kai hyvitän sulle sen, että sä vaivaudut puntille ja silleen.
- Mmm…Eiköhän se käy. Eikä siitä vaivaa. Pitäshän sitä välillä salilla käydäkin. Mut nähdään sitten perjantaina töissä.
- No, hyvä. Joo nähdään. Ei mut, eiks sullakin ole huomenna ysistä viiteen vuoro?
- On mulla, Maari myönsi ja arvasi jo seuraavat sanat.
- Mäkin olen huomenna siihen aikaan vuorossa. Eli huomiseen! pojan ääni oli jo hieman rennonpi.
- Joo, huomiseen, Maari sanoi ja sulki kännykän.

- Kukas se oli? äiti ilmestyi Maarin olan taakse.
- Sa-eeei kukaan, töistä vain soittelivat. Elli varmisteli työvuoroja.
- Ei kuulostanut Elliltä. Pojatko sulle soittelee? äiti naurahti kevyesti.
- Mmm, juu nehän ne tosiaan, Maari takelteli.
- No olishan se kiva, kun ottaisit tähän minulle kotivävyn. Olis joku, joka hakkaisi halot, kun ei tuosta isästä ole.
Olohuoneen sohvan uumenista kuului hyväksyvä urahdus, jonka jälkeen äiti ja Maari nauroivat vedet silmissä monta minuuttia.

Kello kävi jo puolta yötä, kun Maari vihdoin luovutti: Däni ei ollut soittanut, eikä soittaisi. Kyyneleet nousivat silmiin, niin pettynyt tyttö oli. Oliko Däni ollut tosissaan hänen kanssaan, vai oliko hän vain halunnut lämmitellä Maaria? Jälleen Maaria suututti oma tyhmyytensä. Kaikkea sitä uskoo, jos poika katsoo syvälle silmiin ja suutelee hyvin. Maari sammutti valot ja näki sinä yönä unta jäisestä kuilusta, jonka pohjalla oli köysi.

xxxx

Aamuaurinko paistoi Maarin silmiin jo kauan ennen kuin kello soi. Tyttö yritti piiloutua kirkkautta tyynyn alle, mutta oli jo herännyt liikaa saadakseen enää unta. Hän heitti jalat sängyn laidan yli lattialle, kietoi peiton ympärilleen ja lähti suunnistamaan kohti keittiötä.

Isä istui pöydän ääressä kahvikuppi kädessään ja murahti jotain nopeasti ennen kuin käänsi katseensa takaisin hesariin. Maari ynähti vastaukseksi, otti jääkaapista appelsiinimehun ja lorautti itselleen kunnon lasillisen. Tyttö pyöräytti itselleen runsaan aamiaisen; isä käänsi sivua. Onneksi aamujutustelu ei ollut heidän kummankaan mielipuuhaa. He osasivat olla hiljaakin, ilman vaivaantumista. Molemmat lukivat omia osioitaan lehdestä ja kolmen vartin kuluttua Maari totesi, että hänen pitäisi lähteä töihin.
- Kaunis ilma, Maari mutisi matkallaan keittiön ovelle.
- Joo, isä korahti ja käänsi sivua.
Vaihtelun vuoksi Maari päätti hakea mikroaterian lähisiwasta evääkseen. Napattuaan kylmähyllystä mieleisensä, hän kiiruhti kohti kassaa. Tyttö löi ostoksensa tiskiin ja alkoi kaivaa lompakkoa taskusta.
- Maari! Huomenta, pirteä ääni tervehti tytön vasemmalta puolelta.
Maari katsahti ylös ja näki Sakun kasvot lähietäisyydellä.
- Ah, moi, tyttö vetaisi henkeä.
- Katos, otettiin samanlaiset eväät, poika hörähti ja osoitti Maarin juuri valitsemaa tonnikalapasta-mikrokurmeeta.
- Tosi herkkua, poika jatkoi.
Maari vilkaisi Sakua alta kulmien nähdäkseen vitsailiko poika hänen kustannuksellaan, mutta Sakulla oli kuin olikin samanlainen rasia käsissään. Tyttöä nauratti:
- Joo, ei oo mikroruuan voittanutta, Maari maksoi ostoksensa ja hetken mielijohteesta jäi odottamaan, kun Saku maksoi omat ostoksensa.
- Tykkäätsä enemmän seitsemän, yhdeksän vai kymmenen aamuista? tyttö kysyi vain kysyäkseen jotain.
- Öhm… seitsemän ehottomasti.
- Nii mäkin. Sillon on niin ihanan viileetä.
- Joo ja pääsee aikaisin poiskin. Ja sit on koko loppupäivä aikaa duunata omii hommii,
he hymyilivät toisilleen yhteisymmärryksen merkiksi ja jutustelivat loppumatkan työvuorolistasta.

Seuraava aamu oli ankea ja sataa tihuutti. Maari veti peiton päänsä yli ja kiertyi kerälle lämpimään. Äiti heitti Maarin töihin, jottei tyttö kastunut litimäräksi jo ennen töiden alkua.

Päivä rämpi eteenpäin kuin muurahainen siirapissa. Lounas antoi odottaa itseään tuskaisen kauan - viimeinen tunti oli pitkä kuin piinaviikko. Maari latoi koko päivän kiviä kävelytien reunaan selkä väärällään. Saku oli, kuten oli sanonut, samassa vuorossa, mutta Maari ei nähnyt tätä kuin vilaukselta hakiessaan lisää kiviä varastolta. Viittä vaille kolme tyttö aukaisi toimiston oven. Saku tiiraili juuri vuorolistaa ja säpsähti Maarin tuloon.
- Mo, poika huikkasi.
- Moi vaan. Helkkarillisen pitkä päivä. Mä luulin, ettei se koskaan lopu, Maari puhisi kumppareidensa kanssa eteisessä.
- Mm, sanopa muuta. Mä jo yhdessä välis luulin, että mun rannekello on paskana, kun ei ne minuutit liikkunu, poikä vitsaili.
- Mut hei, kai me nähään tänään myöhemmin? Saku yritti kuulostaa jälleen siltä, kuin ei välittäisi paljonkaan vastauksesta.
- Mikä ettei, tyttö yritti tavoittaa samankaltaisen huolettomuuden. Oikeasti hänen mieltään oli koko päivän poltellut tulevan illan salikäynti.
- Kuudelta, poika varmisti.
- Kuudelta, tyttö vahvisti.

Tihkusade oli tauonnut, kun Maari polkaisi kotipihasta kohti urheilukenttää. Tyttö näki Sakun jo kaukaa seisoskelemassa pukukopin nurkalla kädet college-housujen taskuissa. He tervehtivät toisiaan, vaihtoivat muutaman sarkastisen lauseen säästä ja menivät sisälle rakennukseen.

Heitä vastaan pelmahti ummehtunut ja hikinen haju - ominainen juuri tälle puntille. Maari esitteli pojalle, mitä esiteltävissä oli, eli kaksi huonetta täynnä salilaitteita varmaankin viime vuosisadalta. Yksi Arsi Harjun näköinen mies ähisi painojen kanssa nurkassa, mutta muuten he olivat kaksin. He polkivat vierekkäisiä kuntopyöriä lämmitelläkseen - ja pystyäkseen juttelemaan samalla.

Poika oli kohtelias, kiinnostunut Maarin elämästä ja myös innokas kertomaan omista asioistaan. Poika polki metrejä mittariin suurilla vastuksilla, mutta keskittyi selvästi ennen kaikkea keskusteluun. Maarin otsalle kohosi hikipisaroita ja häntä alkoi hengästyttää paljon ennen poikaa. Maari ei kuitenkaan halunnut olla ensimmäinen, joka toteaisi lämmön jo riittävän. Saku, joka puhui lakkaamatta ja kyseli kysymyksiä kysymysten perään, tajusi lopettaa lämmittelyn siihen, kun Maarin huohotus alkoi vaikuttaa keskusteluun hidastavasti.
- Vedätsä tavallisesti millasen treenin? poika tahtoi tietää.
- Mnph, Maari nielasi ja yritti tasata hengitystään ennen kuin vastasi.
- Kiinteyttävän, Maari sai lopulta vastattua.
- Ai miks? Eihän sussa oo grammaakaan liikaa?! Saku sanoi hämmästyneenä.
Tyttö ei tiennyt, mitä vastata, joten katsoi parhaimmaksi pysyä hiljaa ja hymyillä. Saku heitti polviinottavan hymyn vastineeksi ja kertoi omasta rutiinistaan, jonka tyttö totesi olevan suhteellisen rankka.
- Mut mä en ole reenannu nyt aikoihin. Käyny lenkil ja uimas…tollasta pientä, poika jutusteli, kun sääti vastuksia ja istuutui penkille. Maari katseli Sakun käsivarsien lihaksien värähtelyjä, kun poika veti taljaa. Tyttö itse istuutui pohjelihasrääkkiin vain pystyäkseen näkemään pojan joka liikkeen.

Puolitoista tuntia meni joutuisasti laitteiden kanssa rehkiessä. Maarilta ei todellakaan ollut silmänruokaa puuttunut. Hän tunsi itsensä ihanan rennoksi ja raukeaksi, kun he viimein Sakun kanssa astuivat raikkaaseen ulkoilmaan. Sade oli lopullisesti hellittänyt ja ilta oli kuulas. Heidän juttelunsa virtasi ja polveili jo luontevasti, ja molemmat kokivat sen johdosta salattua mielihyvää.
- Kiitti, et jaksoit lähtee näyttään mulle tän mestan…Maanantaina kai sitten nähdään taas, poika sanoi ja potki kengänkärjellään hiekkaa.
- Joo sillon, ja ei täs mitään…oli tosi kiva käydä pitkästä aikaa vähän salil, tyttö olisi punastunut, jos ei olisi jo valmiiksi ollut punoittava kasvoiltaan hikoilun jäljiltä.
- Onks sul mikä vuoro maanantaina? Saku kysyi kuin ei muka olisi tiennyt, että heillä oli jälleen sama vuoro.
- Hmmm. Kai mul on seiskaan, kun…
- Tykkäät niistä eniten, Saku jatkoi tytön lausetta.
- Niin, Maari sanoi, eikä oikein tiennyt, miten päin olisi seissyt. Hän keskittyi puremaan kieleensä, ettei olisi tikahtanut, niin hänen sydän-rukkansa pomppaili.
- Mun pitää tästä mennä, että ehdin saunaan, Maari keksi nopeasti.
- Joo. Tietenkin. Maanantaihin! poika sanoi peitellen pettymystään, että ilta jo loppui.
Maari hymyili hyvästiksi ja polkaisi tiehensä. Pojan sisällä läikähti.

Xxxxx (Sunnuntai)

Puhelin tanssi kirjoituspöydän pinnalla. Maari ampaisi sängyltään kohti nokialaistansa ja luki nimen näytöltä.
- Voi perse, hän kirahti ja tuijotti edelleen nimeä. Däni. Niimpä helvetti tietenkin!
- Maari, tyttö sanoi mahdollisimman kylmästi.
- Moi, kuis kulkee? Dänin tumma ääni soi linjoilla.
- No mitäs täs, viikonloppua vietän.
- Jees, mullekin kuuluu hyvää, poika naurahti.
- Vaini, Maarin sisällä keitti.
- Ootsä ookoo?
- Oon, mut sä et taida olla.
- Ai kui?
- No ei mitenkään.
- Ai? Ööö…Joo…Mitäs mun pitikään… Niin, joo. Nähtäskö huomenna? poika takelteli.
- Miks?
- Eiks tota…ollut puhetta et…olis jotain?
- Niin et huomenna sopis!? Maari ei aikonut päästää poikaa helpolla.
- Niin…niin. Sopis nähä.
- Mph, Maari nielasi.
- Oletsä nyt oikeesti ookoo?
- Oon.
- Vittu, mistä nyt sit hiertää? poikakin alkoi jo ärsyyntyä.
- Susta ja sun lupauksista.
- Mitäh…?
- Et sitten soittanut, tyttö tiuskaisi.
- Mut mähän… ai helvetti! Mä en…niin. Sanoiks mä et soitan? Mähän soitan nyt! Dänin pinna oli jo kireällä.
- Soitat nii! Sanoit et soitat ”huomenna”! tyttö sähisi.
- Niin, mut sit tuli kaikkee ja sit unohdin ja…
- Aivan, Maarin äänessä oli pilkkaa. Hetken hiljaisuus ja Maari luuli puhelun katkenneen.
- Anteeks, kuului nöyrästi linjalta. Mä oon ihan idiootti! Maari, anteeks! ääni jatkoi.
- Jaa.