Eräänä aamuna oli noussut usva
se kietoi meren hellään syleilyyn
se laski harmaan harsonsa pellon pientareelle
ja laaksoihin laskeutui.
Luonto odotti, lintujen ujellus karilta kuului
- mitään ei näkynyt.
Kurottavat kurjenpolvet
seisovat aamun hämyssä
ne ojentelevat korsiaan
kohti olematonta valoa,
kastepisarat lehdillään, ovat onni.
Rikkumaton rauha kaiken yllä
usva hallitsee vielä hetken
kunnes auringonsäde tekee ensiretken.
- on juhannusaamu.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Meillä ihaallahan lakeuren peltoaukeeta, meri on muutaman kymmenen kilsan pääs, joskus ajatteloo jotta se lakeus on meirrien meri, niin samoja tunnelmia se herättää ku tämä sun runo.
Ah, tätä runosi rauhaa..
Kesän kiehtovaa tuoksua, ja lintujen ääniä, kaikki keskikesän Juhlan odotusta.
Kaunis runo.
Aivan upea luontoruno tämä.
Kaunista,pidän.