Minä en unohda.

Minä en unohda.

"...And I never thought I'd doubt you, I'm better off without you, more than you, more than you know..."

Chris Daughtry - Over You. Ne sanat kaikuneet mielessäni jo päiviä. Pääni kerrannut kappaletta uudestaan, uudestaan... Ja uudestaan.

"...Now I'm getting closure, I guess it's really over."

Niin. Se on sitten ohi. Mitä näissä tilanteissa tehdään, mitä silloin sanotaan?

tässä soi tajuntani oma sinfonia
ei turhia sanoja, ajatusten tuloksia

En tiedä. Mielessäni on vain...

...ikävä.

Se on ollut seuranani kaikki nämä kuukaudet.
Olen tottunut ikävään. Ikävä on osa minua.

kun ikävöi
ei tunnu et se koskaan helpottaa
kun niin tapahtuu
ei siit pääse helpolla
tuntuu et kaikki muuttuu vielä vaikeemmaks
eikä mikään vaikuta
vaik antais kaikkensa

Ja tulee aina olemaan.

Kaipaan, vaikka minulla ei ole enää syytä kaivata.
Kaipaan, vaikka minun ei enää tarvitse.

Ja minä kannan
kaipauksen kotiini olkapäillä
eikä se suojele minua sateelta.

Minä odotin.
Viimeiset kuukaudet,
minä aina odotin.
Olen tottunut odottamaan.
Tottunut siihen, että näen Häntä harvoin.
Tottunut siihen, että jonkin ajan kuluttua, minä saan taas olla Hänen.

tunnetko rakkauden
joka nauraa äänellä menneisyyden
harhakuvitelmaa koko maailma

Kerranhan, minä olin kuusi viikkoa poissa.
Hyvin, hyvin kaukana.

Silti Hän tuli minua lentokentällä vastaan,

hymyili ja avasi kätensä, jotta sain juosta suoraan Hänen syliinsä...

Ja silloin minun sydämeni pakahtui onnesta!

Ja viimeiset kuukaudet
joka ikinen ilta,
minä käperryin sänkyyni,

nurkkaan,

peiton alle, halaten rakkaimpia pehmolelujani,
aina laskien päiviä siihen
milloin Hän nukkuu vieressäni.
Milloin saan taas nukkua hänen kainalossaan.

Unessani ehkä vielä kerran,
voin olla sylissäsi sen verran,
että vaikka yksin heräisinkin,
taas seuraavaan yöhön selviäisin.
Yöhön, jona taas syliisi tulla saan,
eikä minun tarvitse surra ollenkaan.

Nykyisin
minä teen samoin.

Ja minä itken.

Paha tapa, josta ei enää pääse eroon.
Tapa, joka raastaa hermoni

ja sydämeni

riekaleiksi.

Nimittäin

en enää tule koskaan näkemään häntä nukkumassa vieressäni.

En enää ikinä herää siihen, että hän puhuu minulle yöllä venäjäksi.

"...ja pokazy tebe 4to takoe ljubov."

En enää koskaa aamuisin herää hänen läheltään.
Eikä hän enää koskaan sano minulle "Kulta... Tuu tähä mun vieree."

taas on aamu ja mun on kait pakko nyt herätä
taas olis yksi yksinäinen päivä edessä
pakko kai mun on jatkaa elämässä erehtyneessä

Minun on niin ikävä!

Minä muistan, kun näin Hänet ensimmäisen kerran. Huomasin Hänet heti, muiden joukosta, kun Hän tuli sisään. Niin ihana, niin suloinen.
Hänkin huomasi minut heti. Emme kyllä ajatelleet, että jutusta tulisi suurempi, mutta...

...joskus sattuu sellaisia asioita, mitä ei uskoisi todeksi.

Hän kävi meillä kylässä

kerran

ja sitten toisen.

Ja lisää ja lisää ja lisää...

Hän vei minut omaan kaupunkiinsa.
Minä rakastuin siihen kaupunkiin.

Niihin katuihin, niihin teihin, järviin, koskiin ja puistoihin.

Siellä mä oon vielä,
mutta muistoissa enää,
rakastan niitä ja sitä et sä vierestä heräät.

Niihin ihmisiin, keihin tutustuin. Niihin, joista tuli minunkin ystäviäni. En myöskään unohda niitä, keitä harvemmin näin.

En pois tuu ottamaa yhtäkää muistoo, en yhtäkään katuu, en yhtäkään puistoo...

Niin rakkaita. Niin erossa. Niin kaukana.

Niin poissa.

Siellä osaisin jo suunnistaa vaikka silmät kiinni.
Ja minä kaipaan sinne.
Kerkesin olla siellä lähes kaikkina vuodenaikoina,
jokaisen vuorokauden hetkenä.

Ne päivät opetti mut elämään, oikeeta elämää,

Elämää, jossa yhdessä itketään ja hymyillään.
Sain pitää hauskaa, tutustua uusiin ihmisiin,
Nyt tiedän ne päivät jäi mun muistoihin parhaisiin.

Minä sovin Heidän kanssaan,
että menen katsomaan heitä heti,
kun mahdollista.

Olkoon ystävä lähellä tai poissa,
aina asuu hän sydämeni sopukoissa.

...Minulle se on silloin, kun minulla on ajokortti.
Vihaan busseja. Siksi en koskaan mennytkään niillä.

Mutta juna

herättää minussa aivan liikaa tunteita!

En voi mennä sillä, en.
Minä muistan aina,
kuinka odotin aina viikonloppua tai muita vapaapäiviä,
odotin, että pääsen katsomaan juna-aikatauluja,
ja että voin ostaa junalipun,

jotta pääsisin Hänen luokseen!

Junassa minä istuin hermostuneena,
heiluin ja hosuin,
minä niin paloin halusta nähdä Hänet!

Tavarat ja itseni keräsin aina edellisellä asemalla ja menin seisomaan junan eteiseen.

Ja kun ovi aukesi,

minä juoksin ulos,

etsin Häntä katseellani muiden joukosta.

Voi sitä riemua, kun minä Hänet löysin!
Juoksin hänen syliinsä ja rutistin,
pussailin ja suutelin,
pörrötin hiuksia,
nauroin.

Elämäni parhaat hetket.

Kaikki tämä herää minussa
kun näen junanradan,
tai kuulen junan.

Se tekee kipeää.

Minä ajan töihin joka aamu junanradan ohi.
Se ei ole kivaa.

ONNEKSI
kohta alkaa koulu.
Matkan varrella ei ole ratoja niin paljon.

Ja minun kummipoikani osaa olla ironinen.
Minä istuin kotona ja itkin,
kun mietin junia.

Kummipoikani huutaa pihalta
"NINNI! Kuules, juna menee!"

Ja itkuni yltyi.

Minä muistan Hänestä kaiken;
minä opettelin tuntemaan Hänet
että tunnistaisin Hänet muista
vaikka silmät kiinni.
Kun minä olin Hänen vieressään
ja silitin,
minä katsoin, miltä Hän näyttää.

Hän on niin kaunis.

Mitä tarkoittaa kaunis?
Kaunis on sellaista,
mitä on hyvä katsoa,
sellaista,
missä silmä lepää.
Kauneus tuo ilon sydämeen.
Kaunis on sellaista,
mitä voi rakastaa.

Vain öisin voin tuntea läheisyytesi,
käpertyä kainaloosi ja kertoa
kuinka paljon sinua rakastin.

Minä rakastin Hänen vaaleita hiuksiaan,
jota sain aina pörröttää.
Hänen puhettaan,
Hän sai minut rauhoittumaan.
Ja Hänen sinisiä silmiään!
En koskaan ole nähnyt
niin kauniita silmiä kellään.

Pakko uneksii et voitaisko me aloittaa
siit lähtöruudust
jossa sydämes ois vielä avoinna
kunpa tietäis miten menneisyyttä muutetaan
tai kunpa sanoisit et yritetään uudestaan

Minä elän pelossa,
että Hän ei välittänytkään.

Olinko minä turha?

Kaikki pitävät Hänestä.
He rakastavat Häntä.

Koska hän on niin ihana.

Minusta tuntuu,
että Hän on onnellinen tästä päätöksestä.

olet silti muistoissani todellista vaurautta
en vain muistanut sydämeni haurautta
ku suhun rakastuin sain sen tuntee pahimman kautta
jos saisin sut en tarvis muuta rikkautta kulta

Tuntuu, että Hän odotti tätä kauankin.
Tuntuu, että Hän ei ole kauaa yksin.

Viikon, parin päästä
Hänellä on uusi

rakas

joka saa sen kaiken,

ja vielä varmaan enemmänkin

kuin mitä mitä silloin sain.
Kuin mitä minulla silloin oli.

Se sattuu ja tuntuu pahalta.

Minusta se on niin epäreilua!

Minusta ei edes tunnu, ettei Hän ole enää minun.

Enkä minä Hänen.

En tajua.
Minusta vain tuntuu, että emme näe pitkään aikaan.
Mutta ehkä joku päivä...

Sitten toit mun elämään
sen sun elämän valon,
jos oltais saatu enemmän aikaa,
oltais sanottu et "tahdon".

Minun sydämeni toivoo,
että joskus, myöhemmin,
meille annetaan toinen mahdollisuus.

Minulle ja Hänelle,

sillä minä rakastin,
ja välitän hänestä vieläkin,
hyvin, hyvin paljon.

Mä muistan ikuisesti ne sun sanat
kun sanoit että "rakastan sua,
haluun olla sun kanssas aina
enkä koskaan satuttaa sua."

Minua ei kukaan ole koskaan arvostanut niin paljon.

Kukaan ei ole saanut minua tuntemaan itseäni niin tärkeäksi.

sun takias
oon jotain ainutlaatusta
mä ihmettelen vieläki kuin sain sut alkuunkaa
ja nyt en pääse susta eroo, kai ku arkussa
heti meiän erotessa kaipuu satuttaa

Mieleni täynnä ajatuksia

meistä,

siitä, mistä puhuimme.
Mitä sanoin Hänelle,
mitä Hän sanoi minulle.

Yes I still remember,
Every whispered word
The touch of your skin, giving life from within
Like a love song that I'd heard
Slipping through our fingers,

Like the sands of time
Promises made, every memory saved
Has reflections in my mind

Mitä oli, ja mitä piti olla.
Ne kaikki paikat,
autot,
mopot,
reitit,
kaikki kappaleet.

Kaikki, mitä sinä, tai me, teimme joka kerta.
Nyt myös mietin asioita, mitä silloin ei ajatellut, tai tullut huomanneeksi.

valvon ja unelmista linnoja teen
sun viereesi vaivun, etkä milloinkaan mee

Minä muistan ne talvipäivät
autossa istuen.
Oltiin kavereiden kanssa,
kuunneltiin musiikkia,
pussailtiin takapenkillä.

…joskus vieläkin, talviaamuisin, mietin missä meet,
onko vastanneet, vuodet unelmiis,
minkälainen tie, sulle annettiin?

Muistan myös,
kun Hän ja ja Hänen ystävänsä
veivät äidiltä salaa auton,
jotta he pääsisivät
hakemaan rakkaitaan luokseen.

Ja sen, kuinka Hän halusi näyttää kaikille taitonsa,
kuinka seisoimme huoltoaseman pihalla,
ja hän heitti voltteja siellä.
Vierellä seisovia tyttöjä hoputettiin,
ja tytöt sanoivat;
”Oota… Halutaa nähä, kun se tekee voltin!”

Ja minä olin hänestä aina ylpeä!

En myöskään koskaan unohda,
kuinka menimme viikonlopuksi
Hänen ystävälleen yöksi,
ja lumisena lauantaiaamuna
ostimme aamiaista meille kolmelle.
Ja se oli ihan oikeaa ruokaa, eikä mitään turhaa.
Meillä meni siihen viisikymmentä euroa.
Eivätkä he antaneet minun kantaa
yhtäkään ostoskassia kotiin.

Sen piti olla ikuista mut kaikki hyvä loppuu.
En tiedä, pystynkö tähän ikinä tottuu.
Joskus ne unohtuu, mut en unoha meitä,
vaikkei oltais käsi kädes, kuljettais eri teitä.

Ja meidän kuvamme ovat kauniita.
En koskaan tule poistamaan niitä,
vaikka niiden katseleminen
ja ajatteleminen,
saa sydämeni itkemään.
Niissä näkyy kaksi kaunista ihmistä.
Naurua, iloa, ja säihkyviä silmiä.
Niistä näkyy onni.
Sen halusinkin aina kuviin ikuistaa.

Ja sun rakkautes on parast mitä mul on ollut ikinä!

Nykyään minä mietin,
mitä Hän on tehnyt sille nallelle,
jonka Hän sai minulta jouluna lahjaksi.
Sen, minkä hän avasi 24.12.2007 tasan kello 00.00 autossa Lappeenrannan kohdalla,
matkalla minun luokseni.
Sille, joka aina istui Hänen hyllyllään.

One thing you should know,
no matter where I go,
we'll allways be together

forever and ever.

Entäpä ne uimahousut
tai se partahöylä?
Kun hän käyttää niitä,
muistaako Hän,
mistä ne ovat peräisin?

Tai mitä tapahtui sille kuvalle
ja runolle
mitkä Hänelle kirjoitin,
jotka hän laittoi seinälle.
Miettiikö Hän minua koskaan?

tuot auringon
mun elämään
kun päivä on harmaa väreiltään
nään sateenkaaren pään

ja tiedän et sä tuut mun luokse

Minun pikkuserkkuni lohdutti minua;
”Kyllä varmasti miettii… Ei sinua voi unohtaa.
Sinua on vaikea unohtaa…

….vaikka haluaisikin.”

Kun Hänellä oli syntymäpäivä,
kysyin, mitä Hän haluaa lahjaksi.
”Sinut… Rusetti päässä.”
Ja sen Hän sai.
Kun astuin junasta ulos,
ja menin Hänen luokseen
Hän hymyili ja sanoi:
”Toit juuri sitä, mitä halusinkin.”
Jätin rusetin hänelle
muistoksi.
Mitä sille on nyt tapahtunut?

Oon ikuisesti kiitollinen niistä hetkistä
ja oon toiveikas susta, yhteisistä retkistä.

Mietin myös aina,
mitä minä olisin Häneltä saanut
kun täytän kahdeksantoista.
Tällä hetkellä
en saa näköjään mitään…

Kun minä olin kauan aikaa poissa
minä kannoin Hänen sormustaan
kaulaketjussani.
Iltaisin, kun kävin nukkumaan,
puristin sormusta kädessäni,
ja toivoin aina, että Hän olisi vieressäni.
Se oli myös muille merkki;
”Minä välitän. Minä rakastan Häntä.”

Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua,
missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään,
ettet loukkaa jalkaasi kiveen.

Mietin,
mitä kuuluu meidän hamsterillemme.
Minulla on sitäkin ikävä.
Mutta minulla ei ole siitä pelkoa.
Se viihtyy varmasti
Hänen kanssaan.

On aika itkeä ja aika nauraa,
aika on valittaa ja aika on tanssia,

aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä,

aika syleillä ja aika olla erossa.

Eräs päivä
kävin ystäväni luona.
Hänen kissansa on aivan loistava.
Kun olin sen kanssa,
mietin vain,
että Hän pitäisi siitä kissasta.
Hän pitää kissoista,
aivan niin kuin minäkin.
Mutta siitä kissasta
Hän olisi varmasti pitänyt.
Emme vain koskaan kerenneet katsomaan sitä.

Jäi paljon muitakin asioita,
mitä piti tehdä,
mutta emme kerenneet.
Monta asiaa, jota piti näyttää,
monta paikkaa, missä piti käydä.

Tulee ikävä sun frendeis,
sun mutsiis, sun faijaas,
yhteisii hetkii, sun huuliis, sun paitaas.
Kaikki susta muistuttaa,
ne aina pysyy mun sydämessä,
ihan sama kuka kysyy.

Minun ystäväni
alkoi seurustelemaan Hänen ystävänsä kanssa.
Nykyään he asuvat yhdessä,
he ovat kihloissa.
Olen onnellinen heidän puolestaan,
mutta niin katkera, niin katkera,
omasta puolestani.

He tutustuivat meidän kauttamme,
ja ovat niin onnellisia.
Miksi me ansaitsimme niin kurjan kohtalon?

Töissä
en puhunut mitään.
Istuin hiljaa
ja tuijottelin seiniin.
Työkaverit kysyivät, mikä minua vaivaa,
”kun sulla on koko viikon ollu siipi maassa?”

Välil hymysuin, välil silmät tulvii kyynelii.
En pysty kelaa muuta ku muistoja yhteisii.

Toinen käski piristyä, ja toinen sanoi;
”No mut katos, homma menee näin; Jos sä lemppasit sen, se on sen ongelma.
Jos se lemppas sut, ni sehän tarkottaa sitä, että se on tyhmä!”
Toinen lisäsi vielä minulle;
”Nii. Eli sul ei oo mitää aihetta murehtia!”

En tiedä mistä hakee lohtuu,
en tiedä miten tuskaan tottuu.

En sitten tiedä, mitä pitäisi uskoa.
Mutta on ihanaa,
kun ihmiset yrittävät piristää minua.
Jotkut ovat huolissaan minusta.

Minulle on sanottu,
että se on hyvä, kun asiaan saatiin jonkunlainen ratkaisu.
Ettei minun enää tarvitse miettiä, ja surra.
Vaikka tämäkin tuntuu pahalta.

Mutta illat ovat kaikkein pahimmat.
Minä en saa unta.

mä olen kelannut sua monta vuorokautta,
kuukautta
tää alkaa olee jo sairautta
jotenkin mun ajatukset kulkee aina sun kautta

Vaikka olisin kuinka väsynyt, en saa nukuttua.
Vaikka silmäni eivät pysyisi enää aukikaan.
En ole saanut nukuttua pitkiin aikoihin.
Nyt se tuntuu vielä vaikeammalta.

ajattelin eilen taas liikaa
ja sairas yö taas haastoi riitaa
se tunki sinusta kuvia siihen eteeni ilmaan
miten muka voisin sinut unohtaa?

Sain siihen lääkkeitä.

Kaikki luulevat minua nykyään joksikin piripääksi.

Ne auttavat, mutta minä hieman pelkään niitä.
”Yliannostus johtaa liialliseen keskushermoston lamaantumiseen, vaihdellen uneliaisuudesta syvään tajuttomuuteen yliannoksen suuruuden mukaan.

”Tavalliset haittavaikutukset: Suun kuivuus, makumuutokset, uneliaisuus.

Melko harvinaiset: Päänsärky, pahoinvointi, huimaus.
Harvinaisempia: Aggressiivisuus, sekavuus, ärtyneisyys, tilapäinen muistinmenetys, hallusinaatiot, painajaisunet, ihottuma.

Lopetettaessa saattaa esiintyä vierotusoireita, kuten rauhattomuutta, unettomuutta, hikoilua, päänsärkyä, jopa sekavuutta, hourailua ja kouristuskohtauksia.

Kumpa voisin hukkua näihin ajatuksiin.
Tukehtua ja olla enää ajattelematta.

Mutta älkää pelätkö.
En minä uskaltaisi itselleni mitään tehdä.
Vaikka haluaisinkin.
Jäisin kumminkin henkiin
kitumaan.
Kärsimään yrityksestä loppuelämäkseni.
Mutta minä en halua.
Aion pysyä täällä niin kauan,
kuin on määrätty.

Minä löydän Hänet kaikkialta.
Minun kaupunkini kaduilta,
huoneeni seinistä,
suihkusta,
valokuvista,
tuoksuista,
ystävistäni,
muistoista,
koko sydämestäni.

Näen sinut kaikkialla
lumihiutaleena
ikkunassani,
auringonsäteenä
poskellani,
tähdenlentona
taivaalla,
tuulena hiuksissani.

Ja aina kun hän on minun mielessäni

joka aamu, joka päivä, joka ilta, joka yö,

minut valtaa suunnaton suru,
joka puristaa minua joka paikasta,
kuristaa kurkusta niin,
etten saa henkeä,
rutistaa sydäntäni niin,
että luulen kuolevani.

Suru, joka saa silmäni vuotamaan
tuskaisia katkeruuden kyyneleitä,
jotka eivät lopu milloinkaan.

Eikä itkeminenkään auta.

MIKÄÄN EI AUTA.

Kun meillä ensimmäisen kerran meni huonosti
minä kuuntelin kappaletta,
joka lauloi toivosta.

"All I really want is a one more day, to make you change your mind and wanna stay..."

Se toimi silloin.

Nyt se ei toiminut.
Eikä toimikaan.
Enkä välttämättä haluaisikaan sen toimivan.

Meidän aikamme ei ollut vielä.
Mutta todellakin toivon sen ajan vielä joskus tulevan.

”Ja haluun kulkee kanssas loppuun asti
Pitää kädestäs kiinni, kävellä vierelläs,
Nukahtaa viekkuus ja herätä viereltäs.”

Myöhemmin. Ei vielä.
Myöhemmin, kun asiat tasaantuvat,
ja molemmat oppivat lisää.

elämästä.

odotan odotan
et milloin sut nään taas
sulle vain sulle vain
mä antaisin aikaa
niin sulle kaiken
mä kertoa voin
jos tahdot tietää
soita en pyydä enempää

Sydämeni elättelee toivetta, että Hän tuntee samoin.

Ja antaa meille mahdollisuuden myöhemmin.
Minä odotan.

haaveita vain
sydän tahtoo niitä yhä elättää

Mutta minulla olisi niin paljon sanottavaa.
Olen nyt kirjoittanut tätä
ajatuksella
kuusi loputtomalta tuntuvaa päivää.

kaikki ne päivät, joina olen tiennyt, että
Se on ohi.

Where'd you go?
I miss you so.
Seems like it's been forever,
That you've been gone.

Välillä
minulla on pieniä hetkiä,
jolloin tuntuu,
että selviän vielä hengissä.
Mutta niinäkin hetkinä
minä mietin tätä kaikkea
…. ja Häntä.

Do you still remember
How we used to be
Feeling together, believe in whatever

Eikä tässä ole vieläkään kaikki, mitä haluaisin sanoa.

Olisi niin paljon sanottavaa,
mitä ei ole sanottu.

Mieleni tekisi sanoa jotakin viisasta
ja syvällistä, sellaista,
mikä auttaisi minua itseäni
ja ehkä muitakin.
En vain saa enää sanoja ulos minusta.

En enää jaksa kirjoittaa tätä.
Ehkä lisäilen asioita aina silloin,
kun niitä tulee minun mieleeni.
Mutta oloni on niin väsynyt

tähän kaikkeen

että minä en enää jaksa,
vaikka haluaisin.

Minä haluan puhua Hänen kanssaan
vielä joku päivä.
Minä pelkään sitä keskustelua.
Minä pelkään,
että Hän ei kerro minulle mitään,
mitä haluan tietää.

Hän on niin kova.

kuljen minne vaan,
minne vaan haluutkaan

olen mukanasi kunnes et mua tarvii

ja sä oot yhtä kylmä ku talvi

Hän ei koskaan näytä tunteitaan.
Hän vaikuttaa siltä,
että mikään murhe tai kriisi
ei vaikuta Häneen.

Se on väärä luulo.

Minä tunnen Häntä jonkun verran.
Minä osaan aavistaa,
mitkä asiat loukkaavat
tai satuttavat Häntä.

Ja minä myös tiedän
että Hänen ylpeytensä
hyvin harvoin kestää
pahoista ja surullisista asioista puhumista.

Siksi minusta tuntuu,
että Hän on minulle vieläkin niin kylmä,
vaikka Hän tietää,
minkälainen olo minulla on nyt.

sä et usko kuinka mulla on paha olla
ikävä voittaa elämäni sata-nolla
ja mä uskoin meihin niin helvetin paljon
nyt sitten taas menneisyyteen takas vajoon
mä hajoon, en millään osaa susta luopua
enkä halua, en halua tehdä meistä loppua
kun ajattelin koko elämäni rakastaa sinua
en ketään muuta, vain sua kulta

Voi kyllä,
Hän aivan varmasti tietää
miltä minusta tuntuu nyt
ja miten minä voin.
En vain tiedä,
merkitseekö se Hänelle mitään.

Tuskin.

Ja sekin satuttaa.
Harmittaako Häntä yhtään?
Eikö Häntä satuta ollenkaan se
miltä minusta tuntuu?

ajatellut tulevaa kun olin peiton alla,
ajattelin et huominen on jo valmiiks pilalla

Onko Hän ollenkaan surullinen?
Jos on
Hän ei ainakaan näytä sitä.

Minä niin toivoisin
että Hän kaipaisi minua,
että Hänkin välittää.
Kuten minäkin.

Muistathan että minä olen täällä,
sydämessäsi, vaikka heikolla jäällä.

Minusta tuntuu,
että minun elämäni on loppunut tähän.
Mutta ehkä minä selviän…
Ehkä tämä oli vain yksi etappi.
Yksi osa elämästäni, joka loppui.
Ehkä se jatkuu.

"Ja haluun sanoo sulle vielä tän kerran,
oon ikuisesti sinun,
terveisin tyttösi rakkaudella."

Minä en unohda koskaan.

missä ikinä kuljet.
missä silmäsi uneen suljet.
muista aina paikkasi tässä; vierelläni elämässä.

Olit mun elämä.