Siinä hetkessä, kun jätit minut makaamaan menneisyyteesi,
sängyllesi niihin hetkiin,
jolloin aurinkoinen sydämesi sai sydämeni säteilemään,
tajusin,
että olin sinulle ohimenevä aikakausi,
kuin syksyn ensilehti, joka ohitsesi lennettyään päätyisi maahan ja hajoaisi merkitystä vailla harmauteen,
menneen kesän rippeisiin,
jotka lumi hellästi peittelisi ikuisiin hetkiin kanssasi.
Lumi, joka koskettaa ihoasi,
vaikka minä en ihoasi saakkaan enää koskettaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä oli jotenkin herkän kaunis runo:)