Nimetön

etsin itseäni muistoistani
unista lapsuuden
kodeista, joihin kuuluin kerran
leikkikentiltä jumalten

tiedän millainen olen ollut
mutten muista siitä mitään
vaikka hulluutta kuollakseni pelkään
jotenkin aina vain janoan lisää

opin tuntemaan minuuteni
samalla kun keksin sen
tahdoin olla kaikkea mitä voin
ja sitä varsinkin, mitä en

etsin itseäni kuilusta pelon
niistä joita rakastin
rakkaudesta elämään
jolle kauan sitten itseni menetin

vain hullu tahtoo palavasti tietää
mitä hulluus oikein on
sillä sisimmässään se aavistaa
sille määrätyn kohtalon

kun todellisuuteni repeää
älä anna minun mennä
pidä ranteistani kiinni niin kauan
että saan siivet - ja pois lennän