vasta sateen kolkuttaessa ikkunaan,
herään tähän hetkeen
vain kellon vaimea tikitys,
erottaa sekunnit tunneista
miten vihaankaan tätä hiljaisuutta
yö saapuu metsän reunaan
ja hiljaisuus vain syvenee
käperryn pelon sylissä peiton alle,
se suutelee silmäni kosteiksi
Totuus nauraa jossain kaukana:
"Tuhon omia olette Te sokeat"
sen verenhimoinen, ahnas armeija,
kylvää tänne vihaa ja kauhua
nuo saastaiset matelijat!
pitävät meitä pilkkanaan
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mahtavuutta, vahva runo