Yksin olen elämäni pimeässa talossa
ovia availen eläen toivossa.
Löytyiskö jostain valoa iloa.
Löytyy vain ikävää oloa.
Ei ketään joka toivon toisi
paremman elämän loisi.
Miksi asun pimeässä talossa
miksen voi elää valossa.
Kaipaan valoa mutta pelkään.
Kaipaan rakkautta mutta pelkään.
Kaipaan ihmistä ystävää joka ei taloani pelkää.
Missä sinä olet?Ei sinua enää ole
Oveni kiinni pistin,avaimen pois heitin.
Ei ole rakkautta minua varten,Pois lähdit ainoa valoni.Pimeys ja synkkyys ja ikävä osani lienee.Pois voisin täältä lähteä,minnepä menisin.Muistoistasi en missään eroon pääse.Vain kuolema sen voi hävittää.Jää rakkaani onnesi helmaan,alä minua enää muista.
Ei ole enää valon tuojaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Niinhän se on että pelko tekee sielumme huoneen pimeäksi ja sitten pelkäämme lisää.
Kyllä se valo tulee kun sitä raakkaakseen kutsuu.
Hieno tiivis tunnelma on runossasi alusta loppuun.
surullinen... mut kauniisti kirjotettu..
suosikkeihin menee