tarina kahdesta kirjaimesta
y ja r olivat ystäviä
tekivät kaiken yhdessä, mitä tekivät:
juoksivat vastasyntyneessä hangessa
uivat tulvan vesittämällä niityllä
ja uneksivat auringonpolttamalla ruohikolla
vaelsivat syksyn usvissa hukkaan muilta
yhtenä päivänä r heräsi yllättävään tunteeseen
se repi ja raasti
jomotti takaraivossa
poltti sydämessä:
Y!!!
huomaakohan se ?
yritän näyttää nyt juuri parhaalta
huomaako se ?
miksei se huomaa???
ja sen polttavan, oudon tunteen valtaamana
r lakkasi ymmärtämästä todellisuutta:
ei enään moninkertaista universumia!
ei niitä saippuakuplia etäisyydessä
aina maailmaa vaihtaessa
ei!
nyt oli vain tämä yksi!
p-a-k-k-o
ja silmänsä loistivat kilpaa tähtien kanssa
aina kun..
mutta y ei ymmärtänyt
mihin katosivat universumit
mihin lähti tähtien loiste?
miksi maailmasta tuli harmaa?
ja y etsi vastausta kaukaa
niinkauas kuin kykeni,
tässä yhdessä maailmassa,
ajatuksensa lensi
ja löysi lopulta sen
vihonviimeiseen nurkkaan piiloutuneen
r- tunteen
hölmistyi
"mutta me olemme ystäviä"
ja r, silmät loistaen
huulet enemmän kuin hymyssä
"niin olemme"
ja tiesi:
se on mun!
mielensä musteni: ei kenenkään muun!
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
se kerran tuli selittämään jotain tasapainosta
no
jos minä painun..
ni
painu sinä..
ei uskonu
Ilman mustasukkaisuuttakin voi ajatella jonkun "olevan mun" ja useimmat kai haluavat pitää rakastamansa "vain omassa käytössä", mutta sehän on ihan sopimuksesta kiinni, miten asiasta sitten sovitaan. Mustasukkaisuus sinänsä on turhaa ja yleensä typerääkin, eikä sillä mitään merkitystä mihinkään ole. Toinen menee mihin menee, jos niin haluaa, ei siinä mustasukkaisuuskohtaukset mitään auta...ennemminkin joskus päinvastoin. Hyvä tarina.
Sivut