Anninmökin Toivo

Pula-ajan poikia, niin ne mulle kettuili
kun mä olin pieni ja suuri vain mun nälkäni.
Kentänlaidan varjoa ne joskus peliin huhuili
kun mä olin pieni, suuret vain mun kenkäni.

Kesäpäivät lapsuuden kirkunassa lokkien
sieltä jostain kaukaa nuo äänet korviini kantaa.
Lankuissa laiturin meren pärske suolainen,
tavattoman kaukaa kadonnutta aikaa.

Ketä salaa rakasti se pula-ajan poika?
Ketä salaa kaipasi, kelle kortin kirjoitti?
Nyt on tänne palannut, niin kauan oli poissa
että jotain unohti tai niin luuli ainakin.

Niin mä muistan vielä tytöt koulutiellä
ja mä muistan jätkät mopoineen.
Talot muistan, tiet ja pientareet,
kotimetsän tuoksut tuulineen. 

Ja mä muistaa voin ne lauantai- saunat,
pullapäivät, mummun touhuineen.
Kunnan talonmiehen koirat ja
kirjaston Katin, mmm, kirjaston Katin.

Se Anninmökin Toivo seisoo oven takana
pienet oli haaveensa ja pienet unelmansa.
Se Anninmökin Toivo kiertää lukkoon avainta
oven joka aukeaa - jo nähdä sain maailmaa.