Missä vaiheessa elämästä tuli näin vaikeaa?
Missä vaiheessa sitä huomasi,
ettei elämä olekkaan niin helppoa ja mutkatonta.
Tuleekin vastoinkäymisiä;pieniä alamäkiä,
joista selvittynä matka jatkuu ylämäkenä.
Kunnes tuleekin taas alamäkiä,
aina vain isompia ja isompia, loputtomiin jatkuvia.
Mutta niistäkin alamäistä voidaan selvitä,
vetämällä yhtä köyttä
puhumalla asioista,
olemalla toisen tukena,
kunnioittamalla toista.
Mutta entäs sitten kun voimavarat ovat ehtyneet
ja on liian väsynyt enään taistellakseen?
Onko silloin luovutettava ja päästettävä irti,
vai voiko vielä löytyä se tahdon siemen
joka saa pään pystyyn ja selviämään.
Ilman toisen haluuttomuutta,
ei yksi ihminen voi ihmeitä tehdä.
Selite:
vaikeita asioita varsikin kun ei voida puhua. ja se hiljainen pahan olon tunne hiipii pikkuhiljaa ja alkaa taas nakertaa sisältä. eikä mee kauan kun on jo liian myöhästä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hieno ja koskettava runo, pidin