Todellisuuden
verhon venyessä
ohuen esiripun edessä
odottamassa ovisilmän
takana nuo muodottomat
mustat pahalaiset varjon
kaltaiset ja levottomat
älä katso tai saatat nähdä
valepuvun taa ornamentin
ohitse väärälle polulle metsään
joka ei ihmisen silmille ole jossa
iättömät ajattomat muukalaiset
pitävät pitojaan elävät pelosta
murhetta maistelevat kuin
rakastaja tuoreen valloituksensa
nuoruudenpehmeitä
huulia
älä kosketa tai saatat tuntea
kuinka muurahaiset juoksevat
ihon alla kuinka painava on
kantajan taakka ja ainainen
ailahtelevainen aallokko
silmien takana
nurkassa liikahtaa
pihalla tonttu jonka
kasvoilla ivahymy
tuijotus tyhjä kuten
peilistä aamulla
tuijottaneen vieraan
se astui ovelle
nielaisi
vilkaisi
oli
lopussa
yksin
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Täytyy todella olla varovainen kurkkiessaan tai kulkiessaan siellä todellisuuden verhon takana,kun ei sitä tiedä mitä tai ketä siellä kohtaa,hienoa kerrontaa,pidän.
Mielikuvarikkautta sisältyy runoihisi,johon lukijakin yrittää samaistua että päästä omien tulkintojensa äärelle.
Ymmärsit, kiitos siitä. Lämpimin sellainen.