Nimetön

Tuhansia sanoja hengittämättä välissä,
kiljuit omaatuntoasi taivaalta takaisin.
Sieltä minne sen heititkin rakkauden perässä.

nyt laahustaen siipiäsi maassa unohdit joskus oleesi hyväkin.
vihasta herkkänä haistatat maailmalle.
kuinka karma jaksaa painaa selkään silloin kun takanasi puhutaan niin paljon pahaa.

seisomme selkää sinää vasten ja hymyämme hellittämättä täytyy jaksaa tervehtiä ihmisiä.

oletko tosissasi niin tekopyhä että oma mielesi on aina oikeassa. vaikka se tappaisi toisen ihmisen julmuudellaan ja itsepäisyydellään. etkö siltikkään osaa antaa anteeksi sitä että sinut unohdettiin ja hakattiin odottamaan parempaa huomista.

Hieron silmiäni saadakseni tästä hetkestä tolkkua mutta sekoitit senkin utuiseen maitokahviisi niin hyvin että se on mennyttä.

joskus haluaisin olla kivi merellä katsella laineita ja unohtaa että tarvitsee olla jotakin mitä ei oikeasti olekkaan. Mieli sekoamassa ja tunneelämä hajalla on vaikea ottaa kiinni enää elämästä missä ennen oli niin hyvä olla.

ja sinä jumalauta teit sen, sinä senkin käärme!
huoran letukka joka saatoit minut vallasta enkä ollut enää mitään vaikka kuinka yritin mielyttää ihmisiä. sinun tarvitsi vain kerran unohtaa minut ja muut sinua seurasivat. ihmiset. ei teistä ole mihinkään rutto kylväköön maat ja tuhotkoon perheenne se olkoon minun kirjoukseni teitä kohtaan. vihaan teitä te petitte minut te saataiset paskat!
toivon että karma seuraa teidän elämää koko lopun ja tuhoaa sen lopulta! TE tekppyhät paskat olette sen ansainneet!!