kala

juuri kun sait minusta otteen
karkaan kuin kala

luikahdan
pakenen horisontin ääriviivoihin 
sukellan syviin vesiin
ja tulen ehkä pinnalle, 
kun pyyntiaika on ohi

Kuinka haluaisin tarjota itseni 
sinulle ateriana, kypsennettynä
että saisit otteen, 
että voisit vain nauttia 
pureskella lihaani kunnolla 
huuhtoa alas oluella 

Mutta ymmärrätkö, 
että lakkaisin olemasta? 
Luopuisin kauniista suomuista, 
eihän niistä saa otetta
eikä rakkaus löydy katiskasta

Ja mieti 
haluatko minut 
vain pyydystämisen ilosta 

Ovatko kalat olemassa 
vain pyydystäjiä ruokkimassa? 
Kumpi oikeastaan on oikeassa,

Se kumpi pyytää? 
Vai se, joka kiiltävän illuusion perässä
ui järven selän halki, 
ja vihdoin itsensä lävistää?