Värähdykset kulkevat sisälläni,
tuntiessani sormesi liikkeet käsivarressani.
En oikein tiedä, tai ole varma,
siitä mitä oikeasti haluan.
Tunnen oloni turvalliseksi,
painaessani pääni rintaasi vasten.
Vaikka katsonkin kauhuleffaa,
ja rystyseni vaihtavat väriä puristaessani tuolin reunaa.
Se et ole sinä,
josta oikeasti haaveilen.
Se et ole sinä,
vaikka toivon niin.
Silti kuunnellessani hengitystäsi,
vaikenen ja yritän saada tunteistani kiinni.
Pystyisinkö vaihtamaan sinut vihdoin sille paikallle mille kuulut?
Onhan sinullakin ne syvän ruskeat silmät,
joihin olen hukkunu jo lukemattomat kerrat.
Ehkä joskus näinä iltoina,
vihdoin keksin ratkaisuni.
Toivottavasti silloin ei vain ole liian myöhäistä.
Päätinpä mitä tahansa.
Selite:
kunpa tietäisin... tai taidan minä jo tietää, en vain uskalla myöntää itselleni..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
