eelliseltä paalulta irtosin myötäses
eteenpäin kiitäen,
melkein jopa liitäen,
elämänmerellä
kaikki purjeet ylhäällä
mut ajan eteenpäin lentäes,
miun huoleton mieli
ja onnea laulava kieli
saivat laahusankkurin
kipon keikahtaessa nurin...
niin.. tiiättehä?
ku joku on liia hyvää ollaksee totta,
kuten eloni sillo oli,
niin eihä se totta oo!
elämäni käsikirjoittaja,
takuulla turkkakaurismäkikoulukuntaa,
oli tyytymätön
vallinneesee tylsyytee
ja kirjoitti uuvven luvun,
joka viskas
miut taas lähtöruutuu
tai alkuasukasasentoo,
kui se ny haluu muotoilla,
viemällä liki kaiken...
joo... nyt siel nostellaa kulmakarvoi!
vali, vali.. et arvosta...
juu... tiiän...
poika, vanhemmat, sukulaiset, jotkut ystävät,
henki ja jopa terveyski
jollain tasolla jäi...
ja oon kiitollinen!!!
en kai muuten olis
täs kunnos tätä kirjoittaa...
nii, ja en oo ees jaksannu laskee
kui monetta kertaa
aloitan taas tyhjästä,
mut oonpaha vaa taas alottanu
ja vaa sil on merkitystä!
sen verran ehken kuitenki
matkas väsyneenä tai oppineena
ja ehken miehen miusta hukanneena
oon siirtäny muistoihin
ja kirjoittamiini runoihin
turhat haihattelut naisen rakkauvesta
mielest ja sydämest...
nyt yritän keskittyy vaa siihe
mitä mie osaan
eli olla hyvä isi pojalleni...
siin sivus yritän ohjata
tän purren seuraavalle
miuta yhä toivottavasti oottavalle
ja kaukan ees siintävälle vuosipaalulle...
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut