Nimetön

Iltaisin nukkumaan mennessäni,
toivon että yö veisi minut mukanaan.
Saisin vain unohtaa.
Aamulla herätessäni,
itken koska olen edelleen täällä.

Sinä siellä,
ylhäällä,
korkeampi voimani.
Kerro kuka määrää järjestyksen,
kehen viikatemies seuraavaksi silvaisee?

Sano,
että hän on jo tulossa luokseni.
Tämä mudassa rämpiminen,
ei ole minun juttuni.
Mutta pelkään todellisuutta,
joten en uskalla olla aineitta.

Onko minun pakko jaksaa?

Pelkään elämistä,
pelkään tuntea tunteita.
Pelkään menettää,
ja silti menetän kaiken.

Miksi et ole nyt luonani,
tukenani?
Luovutitko sinäkin,
tämän naisen,
äidin,
aineiden vietäväksi.
Etkö sinäkään välitä?

Onko tyttärelläni nyt parempi olla,
isovanhempien luona.
Sattuu nähdä häntä,
ja pelkään etten enää nää.

Ahdistun ihmisten ollessa liian lähellä,
ja silti,
en haluaisi olla yksin.