En tiedä enää hengitänkö.
Aurinko kuultaa taivaanrannassa.
Tuuli henkäilee niskaa vasten, pyöritellen punaisia hiuksia.
Olen sotku.
Kaikella kunnioituksella voin sanoa näkeväni sen,
mitä en ennen suostunut näkemään.
Makaan selälläni kalliolla, katson maailmaa toisesta perspektiivistä ja toivon..
Toivon niin olevani pilvi.
Mutta olen vain minä.
En tiedä enää petynkö vastaukseen,
jonka näen yhä uudelleen heijastuvan lätäkön pinnasta.
Pidätän hengitystä ja vetäydyn puun alle varjoon.
Ja hetkessä aurinko valtaa taivaan ja näkee minut.
Mutta minä olen..
Olen enemmän kuin ennen.
Selite:
Runoni avainsanoja on itseluottamus, vahvistuminen ja toivo. 27.8.2009
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
