Ryppysi

Tuo ryppy, joka muodostuu sinun silmä kulmaansi kun hymyilet katsellessasi lapsia. Minä rakastan sitä eniten sinussa. Muistan kun huomasin sen ensimmäisen kerran. Se oli Ce'zadarin syntymäpäivillä jolloin olin Elifelen tukena. Hymyilit omaa tarttuvaa hymyäsi esitellessäsi minulle tytärtäsi. Mutta voi sitä tuskaa kun kuulin, että sinulla on vaimo. Olin hölmö, kun kuvittelin hetken unelmissani, että sinunlaisesi unelmien prinssi olisi vapaa. Hölmö haaveilija, kun olen ollut koko ikäni.
Hymysi lämmitti mieltäni pitkään muistona, kunnes tuli se kaamea päivä, kun Ce'zadar kertoi minulle vaimosi menehtyneen ja sinun ehkä menettävän pienen tyttäresi. Sisälläni heräsi se alkukantainen peto, jota kutsut äidinvaistoksi ja vannoin että jos se minusta riippuu lasta sinulta ei viedä vaimosi lisäksi. Ja tartuin hommiin. Kuukausia hoivasin sinua, ensin sairaalassa ja nopeasti kotiuduttasi takaisin muiden lastesi luo kävin päivittäin kokkaamassa, siivoamassa, hoivaamassa sinua ja lapsiasi. Rakastuin heistä kaikkiin. Satiniin tuohon itsenäiseen ja varmaan kauniiseen nuoreen naiseen, Danisiin villiin miekkailijaan, joka silti pystyi olemaan perheen sydän, Dakitaan josta ujosta pienestä prinsessasta kuoriutui komea yökkö, Shakitasta joka surustaan löysi lopulta voiman ja pikkuiset jotka ei edes muista äitiään, mutta joille olet upea isä, kuten kaikille lapsillesi. Lapsesi palvoo sinua eikä todellakaan syyttä.
Kun aloit toipua tajusin etten pystyisi luopua perheestäsi, koko ajan keksin tekosyitä. Danisin anoreksia, shakitan masennus, sinun ahdistuksesi. Vaikka en tiennyt että minä sitä ahdistusta välillä eniten tietämättäni aiheutin vain pelkällä läsnä olollanni.
Silloin satoi lunta. Koko päivän oli tuiskunnut lunta uskomattoman paljon. Kaikki tiet oli tukossa ja namen oli täysin sekaisin. Et antanut minun lähteä yön selkään selviytymään kotiin busseilla. Majoitit minut alakertaan, takkahuoneeksi kutsuit sitä. Sain ylleni yöksi paitasi ja Danis lainasi kylpytakkiaan. Mutta jostain syystä en saanut unta ja siksi kuulin kuinka portaat narisi kun tulit alakertaan. Seisoit pidemmän aikaa ovella ennen kuin kävelit pois siitä tulematta sisään. Sitten oli pitkään hiljaista. Näin mielessäni kuin istuit työhuoneesi sohvalla tuijottaen ikkunasta ulos sumein silmin. Nousin ylös, en tiennyt paljoin kello oli sillon. Puin aamutakin ylleni ja ennen kuin tajusinkaan seisoin työhuoneesi oven takana. Oven raosta näin kuinka istuit tismalleen samassa asennossa sohvalla kuin olin kuvitellut. Kuun valo valaisi hiukan huonetta ja hopeoi hiuksesi. Ymmärsin vasta silloin miten kaunis mies oikeastaan olet. Lämmin tunne läikähti sisälläni ja astuin sisään. Mitään sanomatta istuin vierellesi sohvalle ja käänsin katseeni sinusta ikkunaa. Lumi putosi hiljalleen peittäen valkoisella vaipallaan kaiken menneen. ”kuin uusi alku” , sanoit ja ymmärsin täysin mitä sanoit. Laskin käteni kädellesi ilmaistakseni että olen siinä ja kuuntelen. Et sanonut enää mitään. En tiedä kauan me istuimme siinä katsoen lumen putoamista.
Yhtenä hetkenä vain käänsin katseeni ja huomasin sinun katselevan minua. Ja pitkästä aikaan moniin kuukausiin näin sinun silmä kulmassasi sen pienen suloisen rypyn mikä syntyy kun hymyilet. Vastasin hymyysi onnellisena sillä olin kuukaisia taistellut nähdäkseni sen rypyn. Minä olin valmis, sinä olit valmis, ymmärsin että tämä yö oli lopun alku, minä en enää kauaa kävisi luonasi kuin korkeintaan ystävänä
Silloin sinä suutelit minua. Kaikki muu sen jälkeen oli vain aistien hurmosta ja ilotulitusta. Kehomme liittyivät yhteen tavalla jota en ollut koskaan kokenut. En silloin ajatellut mitään. Sillä kaikki aistini täytti sinun täydellisyytesi. Timmi voimakas kehosi, hellät ja silti vaativat kädet, tarkat pehmeät sormet jotka herättivät minussa tuntemuksia jollaisia en tiennytkään olevan.
Aamu valkeni meille julmana ja valkoisena. Heräsin kainalostasi, en muistanut edes miltä se tuntuu herätä vahvan miehen sylistä. Mutta silloin se iski, syyllisyys. Nousin ylös puin päälleni ja luikin huoneeseeni pukemaan äkkiä päälleni. Jätin viestin keittiön pöydälle ja lähdin äkkiä kuin varas karkuun. En halunnut lähteä, mutta minun täytyi. Olin rikkonut työ etiikaa.
Yritin olla sen jälkeen palaamatta mutta jalkani petti minut. Olin tapojeni orja tulin laittamaan teille päivällistä kaksi päivää myöhemmin. Me molemmat käyttäydyimme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta jotain oli koska sinä hymyilit, se valaisi koko kotisi. Lapsesi nauroi äänekkäämmin, kuin taika iskusta kaikki heräsi taas eloon. Kuin musta valkoinen kuva olisi saanut värit.
Aloin tietoisesti ottamaan etäisyyttä perheestäsi vaikka se sattutti minua. Kunnen siitä yöstä oli kulunut kaksitoista viikkoa olin lopulta täysin irti perheestäsi. Kävelin raskain askelin kotiin ja kun olin lysähtänyt sohvalle elifele valitti minulle kuinka kuukautis siteet oli loppu. Silloin se iski: olen raskaana. Kuljin sumussa viikkoja, kunnes huomasin päätyneeni kotiisi hoivaamaan perhettäsi. Viikkoja odotin kunnes uskalsin kertoa. Reaktiosi järkytti minut todella. Ilosi oli jotain niin suurta etten voinut käsittää. Aloit hösätä ties mitä, suunnitella muuttoani, avioliittoa ja lasten huonetta. Ennen kuin huomasinkaan olin onnelisesti kainalossasi ja sinä suljit minut suudelmin. Ja pidit kiinni minusta loppu ikäsi.