Annabel,
kaikkien näiden vuosien jälkeen
hymysi sulattaa minua
edelleen
tunnen sen rinnassani, vasemmalla
muistan ensimmäisen katseesi.
Hersyvä naurusi kesäillassa vierelläni,
Annabel,
nurmipatjalla, ei rihmaakaan välissämme
sinun kätesi olivat pehmeintä maan päällä
tunsin sen vatsassani
pohjalla
Kaikkien näiden vuosien jälkeen
ikävöin vieläkin sinua
minne menit?
minä rakastin sinua
olen kai luotu rakastamaan aina
Kun viimeksi näin sinut, Annabel
emme tarvinneet sanoja
luin silmistäsi surua
tietäisinpä miksi
Toivoitko että olisin parantanut haavani
toivoitko että sylini olisi tyhjä
odottaen sinua vieläkin
kaikkien näiden vuosien jälkeen?
Sydämmessäni on toinen ihminen, Annabel
mutta sinulle se kuuluu vieläkin.
tunnen sen rinnassani, vasemmalla
muistan ensimmäisen katseesi.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tällaista täällä kaivataan enemmän ja paljon! Vaikka riimejä ei olekaan, tämä on mielestäni sellaista vanhanaikaista runoutta, joka saa minut hyvälle mielelle. Hyvä nimivalinta tuo Annabel - ja loistava runo.
voi! prinssini kun kauniisti runolet, ihania sanoja sinä osat niin kauniilla tavalla, siis olen ihan hurmioitunut luettuani tunnustuksesi, toivoisin joskus jonkun tämäntapaisen itselleni kirjoittavan
Upeaa. Suurta tunnetta, kaipausta ja ikävää joka on hiipunut jo suloiseksi kivuksi. Katkeransuloista. Pidän tästä kovasti.