Omituinen sielu lämpimin sormin
minua koskettaa
Sinä
johdatat purppuraisille suomaille
taikametsiin menninkäishuilujen tahtiin
kanttarelleista tulviviin ketoihin
syvän vihreissä vesissä
kasvatamme kidukset
Eikä mikään ole väärin
Anna minun olla lapsi ja sinä annat
Aistit täyttyvät järki hämärtyy
kuin aurinko rantojen taa taipuu
vaivumme paranoidiseen uneemme
Aamu on ankara polte
säteiden pistot sielua vihlova herätys
nousen kun vielä nukut
lehväpeitollamme
ja olet kaunein olento koskaan
Kuinka rakastankaan sinua
En ole koskaan osannut leikkiä tavallasi
Tiedät etten jää
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Miten Upea runo vaikka päättyykin surusävyisesti.
Pidin, Paljon.
Aivan Tavattoman Upea.
Upeaa, todella upeaa sanojen käyttöä ja tunnelmointia - tässä viihtyy.
Unelman keveä kaunis runo, missä arkitodellisuus lopussa kolahtaa.
Miten Upea runo vaikka päättyykin surusävyisesti.
Pidin, Paljon.
Aivan Tavattoman Upea.
Upeaa, todella upeaa sanojen käyttöä ja tunnelmointia - tässä viihtyy.
Unelman keveä kaunis runo, missä arkitodellisuus lopussa kolahtaa.