Muutun hauraaksi,
pyöreä poskiseksi,
pelokkaaksi.
Aika katoaa,
jalat pettää alla,
huimaa.
Kadotan pituutta,
tuntuman elämään,
todellisuuteen.
Tunnen kyyneleet,
kylmät väreet,
vapinan.
Hengityskoneet,
äidin kasvot,
tyhjyys.
Olen avuton,
pieni tyttö,
lapsi jälleen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kuvauksellisesti runosi rakennettu ..sanoin koskettavin lukijalle koettavaksi kirjoitettu..
Meistä jokainen lapseksi taas muuttuu..
Tämän hetken runossasi tunsin.....
olevani itse äitini vuoteen äärellä..
Ihmisen vahvuus elää kyvyssä kestää
oma heikkoutensa kuin katsoisi peiliin,
uskaltaisi kohdata ryppynsä, näppylänsä
aamussa, juuri heränneenä.
Läheisemme eivät koskaan poistu meistä,
sydämessä he ovat tukena, voimana
kuin aina.
Surun jälkeen se tuntemus tulee, heidän
lohduttavat sanansa.
Tunne Runo surusta,
menetyksestä koskettaen.
Aitoa, liikuttavaa, myötäelämiseen
asettavaa tekstiä.
Kauneus on Runon sielussa,
lämpö lukijan kokemuksessa.
Tunne, se herää yhteisenä.
Voimia päiviisi ja kannustusta.
Kovan paikan tullen ihminen taantuu
Runosi tuo tämän prosessin hyvin elävästi lukijan eteen, käsille kosketeltavaksi
Hienoa kerrontaa