Vettä, parsaa, varsiselleriä,

Olen rauhallinen, huumorintajuinen, elegantti.

Sisustus on tylsähkö,

hillitty, hallittu, kohtelias

Puku perkele puristaa

Hikeä otaltani hieraista

En saa näyttää hermostuneisuuttani

Ei voi edes pieraista

Enkeli jonka tunsin

muuttui itsekeskeiseksi

paljonpuhuvaksi

oman äänensä poutapäiväksi

Hässimistä heinäladossa

oopperan kummitus

taputuksia

teeskentelevät keikailijat

poistuvat hiljalleen lavalta

vain työkoneita suurten aivojen

pitävät silti tärkeänä

ja yleisö rakastaa

vetojuhta näyttää aina koreammalta ohjaajaansa

saatika sitten kirjoittajaansa, sunnittelijaansa, puvustajaansa.

Tässä minäkin jo uutta työkonettani

Myhäilen

im singin in the rain -baby

teetpä sitten itsestäsi miten tärkeän tahansa

koruinesi, ilmaisuineisi

kaikkine yleisviisauksinesi

siinä pimeässä yöllisessä asetelmassamme

kaivoskoneiden kostealla louhostyömaalla

Sinä olet silti primitiivinen eläin

saamassa tarpeillesi täyttymystä

rakas käärmeeni käheän viehkeä

myrkyllinen

kietouduit ympärilleni

käärme ja puu jossain viidakossa

(suomessakaan linnunmunat eivät ole turvassa kyyltä)

elävät symbioosissa.

Pelaaja ja peliväline

halaaja ja halattava

kaasu ja jarru

jarru ja kaasu

sanat ja tunteet

päivä ja ilta

yö ja aamu

Havahdun mietteistäni takaisin

He ovat jo lähteneet

Helvetti:

- Mitä minä sitten teen?

© Timo Vikman