Ei ole enää musiikkia.
On vain kohina.
Kuin olisi jäänyt kahden radiokanavan väliin.
Ja välillä ei sitäkään.
On vain tyhjyys.
Valkoista,
sairaalloisen valkoista.
Ahdistaa.
Kaipaan lämpöä.
Jonkun pitää ymmärtää millaista on menettää mieli.
Ei voi palata takaisin.
Ei ole mihin palata.
Eikä halua aloittaa alusta.
Ei jaksa enää.
On niin väsynyt.
Ja ei, se ei mene ohi eikä se helpota.
Se on aina siellä.
Kohina.
Kyy kallon sisällä.
Luikertelee ja myrkyttää.
Selite:
Sen huomaa miten tärkeä oma melodia on vasta kun sen menettää. Soinnut ovat poissa, laulu on poissa. Ei pysty edes hyräilemään. Ääni katoaa, kun sitä ei käytä. Katoaa pala identiteettiä. Ehkä sitä pelkään. Olen kadottanut musiikin joten olen kadottanut itseni?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hieno, koskettava runo. Pidin!