Joskus muistan virtakatkot

Joskus muistan virtakatkot.
Kun oli kaikki ja ei sitten mitään ja sitten ei mitään
mutta kuinka kaikki ilmestyi taas,
esine esineeltä, asia asialta
joka nurkasta kohti minua.

Joskus muistan virtakatkot.
Ilma täytti huoneen haparoivana kuin eläisi.
Oli vähemmän kerrottavaa, valikoitava tarkemmin, 
kuin eläisi vain vähän aikaa. Kertoisinko juuri sinulle?

Muistanko kuinka epäröin virtakatkoa joksikin muuksi
kuin todellisuudeksi?

Muistan ajan kuin tarinan
Muistan muiston, aina enemmän kuin hetki itse
Muistan muistaa oven kiinni menon ja yhdentekevän äänen
Muistaa miten syksy muuttuu muhjuksi jalkojen alla ja valuu kohti vedenpuhdistuslaitosta, jossa siitä jynssätään viimeinenkin väri irti
talvi on sähköllä tehty. 

Vesi on pitkä virtajohto, kiemurtelee kun ei pysy kasassa
ei voi itselleen mitään, 
ei jaksa kuin kasvaa itiöitä ja valua hanoissa
Iittalan laseissa ja lampien syömättä jäävissä ahvenissa
Pusertua kiduksista ja palata takaisin rihmastoon.

Joskus muistan virtajohdot
mustina nurkissa, aina näkyvillä muistuttamassa
näkymättömän mahdollisuudesta
siiliparvesta sängyn alla,
sen jalkojen askeleet.

Joskus muistan virtajohdot
ja kesken jäämiset