Vaik on puut pienentyneet,
on luonto suurempi
kuin meren pauhu korvissani.
Jylhät ovat sydämessäni
äänet
ja kiire, kiire harmaa
on hetki,
kuin puroon kirkkaaseen
kadoten...
Kotkan siiven hipaisun
aistia...
ihollani, puhdistua lailla
shamaanin.
En suureksi itseäni tunne,
kun pieni olen
keskellä kaiken kauniin...
jylhän tään luonnon.
Mut suurena aatteeni
jalot, käytökseni nöyrä
ja tunne olla suuren osaa...
Poika isoa elämää.
Kylpeä Jäämeren aalloissa,
kuin valaat...
nuo maidonvalkeat.
Uskoa ja rakastaa
ihanuutta, kaunista hetkeä...
tarinaa.
Siis Lapille kiitos,
jot sain tuntea, kokea ja
kasvaa...
olla hetkisen hiljaa ja elossa.
Tuntea tunturien taikaa
ja rakastaa.
Aikojen alussa,
saatossa tarinoiden...
Tänne palaan, luokse
eläinten rakkaiden,
hiljaisuuden ja esi-isieni henkien.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tästä runosta huokuu kiitollisuus että saa olla osa jostakin suuresta.Hienoa sanailua.
upeaa