rakkausruno, liian hunajaa

että sinussa ei kiloa ole 
jota en rakastaisi koko painollani

sillä sinun kosketuksestasi saan ravintoni
sinun hymystäsi aurinkoni
sinun luonteestasi jyrkän mutta tukevan kasvuperän

siinä kun istut, ruskeine silminesi katselet,
siinä kun kättäni kädessäsi pitelet,
vienosti hymyilet, niinkuin tapanasi aina
niin vannon, nimesi kirjaantuu, kaivertuu sydämeeni

en ole koskaan rakastanut, niin kuin nyt
en ole koskaan järkeäni näin menettänyt
sillä kun sinä olet siinä, ja se olet juuri sinä,
olet se osa minua, jota en tiennyt tarvitsevani

hengität keuhkoihin kukkia,
tuoksustasi kukin, elän, hengitän ja olen