Ikuisesti yhdessä

Olit sairastanut pitkään ja kun sain soiton, tiesin ettei kaikki ole nyt kohdallaan. Hädissäni lähdin sairaalalle suunnaton pelko siitä, etten kerkeisi ajoissa.
Avasin huoneesi oven. Näin sinut makaamassa silmiäsi räpäyttämättä sängyllä. Olit odottanut minua.
Tulin aivan lähellesi ja otin kädestäsi kiinni.
Sulle hiljaa kerroin, kuinka mä sua rakastan.
Hymyilit suloisesti. Kysyin sulta moneen kertaan "miks just sinä", "miks just sun täytyy lähteä pois".
Et vastanut mitään, ethän voinut tietää vastausta itsekään.
Käänsit pääsi ikkunaan päin. Katselit ohi liiteleviä pääskysiä.
Silmiini nousivat kyyneleet, sivusilmin sä ne huomasit. Katsoit mua, sunki silmät kostuivat.
Se oli meidän viimeinen yhteinen hetki, sen molemmat tiesi.
Istuin tuolilla vierelläsi nojaten eteenpäin sänkyäsi vasten. Et ollut sanonut sanaakaan, et varmaan tiennyt mitä sanoa.
Kyynel lähti virtaamaan silmästäsi. Seurasin sen hidasta kulkua, kunnes se törmäsi huuliisi ja sen taival loppui. Katsoit suoraan silmiini avaten viimein suusi. Kerroit rakastavasi minua aina.
Ne olivat viimeiset sanat, jotka kuulin. Kätesi ote hiipui, silmäsi painuivat hitaasti kiinni ja vaikka kuinka yritin huutaa ettei saa, sä et saa mennä. Se silti tapahtui. Paniikissa istuin edelleen vierelläsi. Hapuilin käsiäsi ja saatoin tuntea niiden viilenevän.
Itkin, enkä osannut enää hengittää itsekään. Näin uudelleen, aina vain uudelleen sen hetken, kun viimeisen kerran katsot mua ja silmäsi sulkeutuvat.
En tiennyt mitä tehdä, oli pakko päästä pois sieltä.
Yritin pois huoneesta, mutta kaaduin ovella. Se oli liian raskas avattavaksi.
En silti antanut periksi, viimeisillä voimillani riuhdoin oven auki ja juoksin pois.
Juoksin kadulla kaatosateessa pois paikasta joka vei sinut. Kirosin kaiken ympärilläni.
En halunnut enää olla minä. En halunnut enää tuntea sitä jatkuvaa kaipuuta ja tuskaa.
En juurikaan tiennyt mitä tehdä. Tiesin vain, että halusin luoksesi.
Halusin sinun pitelevän minua ikuisesti sylissäsi.
Kävelin tien vartta paikkaan, jossa sä näytit mulle meren ja sun kanssas silloin ensimmäistä kertaa näin sen kaiken kauneuden.
Vesi kimmelsi silloin niin kauniisti.
En pelännyt enää kuolemaa. Olin alkanut pelkäämään elämää. Elmämää ilman sinua.
Katselin sillalta mereen. Pinnasta hohti vain kuvasi. Halusin heti luoksesi.
Tajuamattanikaan otin askeleen lähemmäksi sinua. Tunsin, kuinka ilmavirta alkoi leikitellä kehollani.
Vesi ääntelehti kauniisti vesipisaroiden törmätessä pintaan ja mieleni täytti vain ajatus siitä, että pian saan taas olla aivan lähellä sinua.
Annoin itseni vajota meren syvyyksiin ja tunsin kaiken muuttuvan.
Tunsin jotain ihmeellistä. Tunsin sen saman otteen kädessäni kuin sinä iltana, kun ensimmäistä kerran tunsin, että joku välittää.
Näen edessäni silmät. Voi, ne kimmeltävät niin kauniisti. Kauniimmin kuin meri.
Kuulen sanat "Rakas, tule kanssani". Tulen ihan viereesi, otat syliisi kuiskaten korvaani "En enää ikinä päästä irti, sen lupaan nyt". Sisimmissäni tunsin, että puhuit totta. Mikään ei ole loppu. Kaikki vasta alkaa.
Vihdoin pääsin unelmaani, eikä kukaan voi tätä meiltä varastaa.
"Rakastan sinua ikuisesti" sanoin ja uppouduin syleilyysi unohtaen kaiken muun maailmasta.