rimpula

aavikon hiekka on yhä lämmintä selkäni alla.
tummaa sineä korostaa kirkas loisto tähtisellä yötaivaalla.
kirkkaimpana valoa luot sinä, oma kukkaseni.
läsnäolosi hävittää rauhattomat ajatukseni.
naurahduksesi nostaa hymynkareen kasvoille,
kunnes usva peittää sinut
ja vaivun takaisin muistoihin, tähdelle.

sinussa oli outoa mystiikkaa alusta asti.
vihreän kammiosi suojissa olit minulta piilossa.
raukeasti itseäsi valmistit niin prinsessamaisesti,
ettei moiseen löydy vertailukohtaa koko avaruudessa!

vaan oli kaikki odotus vaivan arvoinen.
astui esiin kukka
maailman kaunein, pörröpäinen.
tuoksusi ja olemuksesi lumosi minut.
kaikkeni tein pitääkseni tyytyväisenä sinut.

konstikaskin olit toki,
kovilla sanoillasi kolahduksia sydämeni koki.
osasit itsekkäästi juonia ja vaatia,
lipsautit huuliltasi valheita ratkaisevia.
lähdin luotasi pois jättäen vaikeroimaan.
hellä, piilotettu sydämesi otti pahasti osumaa.

säpsähdän takaisin maailmaan hiekan,
myllertää mieleni yhä ympyrää useamman kiekan.
sinä kukkani, kesytit ja minua rakastit.
minä sinut pienen jätin ja pakenin.
nyt pelkään, etten enää koskaan sinua saa.
valtaa minut, yksinäisen, nyt Kyynelten maa.