mijah

Oli maailman parhain aamu kun pastori heräsi naapurin kakaroiden huutamiseen pihalla. Tämä kaikkien hyvin tuntema pastori oli erittäin pidetty ja siksi hänen kalenterinsa oli täynnä jos jonkinlaisia kissanristiäisiä. Ja kuten kaikki hyvin tietävät, on hyvin tehdystä työstä yleensä tiedossa varsin runsas palkkio. Olihan pastorille ehtinyt kertyä säästöjä, vaikka hän joka sunnuntain jumalanpalveluksessa lahjoittikin merkittäviä summia vähäosaisille. Salaa hän kuitenkin uskoi vakaasti siihen, että jokainen oli oman onnensa seppä.
Hoidettuaan pakolliset aamurutiinit kahvinkeitosta vakavan hautajaisilmeen harjoitteluun peilin edessä, lähti pastori pyörällä kohti työpaikkaansa. Sukulaiset olivat monta kertaa käskeneet häntä luopumaan pyykkipojista lahkeensuissa, mutta pastori ei liiemmin välittänyt muiden mielipiteistä vaan ajeli nytkin hiekkatiellä vaateripustimet suojaamassa illalla huolellisesti prässättyjen housujen lahkeita.
Saavuttuaan työhuoneeseensa kasteli pastori ensitöikseen ikkunalaudalla kasvavan saniaisen ja alkoi sitten lajitella päivän postia, johon kuuluivat erilaiset rukouspyynnöt ja hartaat toiveet vainajien muistamiseksi. Puoli kymmenen aikaan puhelin soi ja pastori vastasi siihen jo tavaramerkiksi muodostuneella matalalla äänellä. Soittaja oli pastorin esimies, joka ilmoitti hyvin tärkeästä asiasta jonka vuoksi pastorin olisi saavuttava välittömästi kirkkoherranvirastoon. Pastori oli harmistunut, sillä virastolle oli yli kahdenkymmenen minuutin pyöräilymatka ja hänen aikataulunsa kiireinen.
Tunnollisena miehenä pastori kuitenkin ilmestyi virastolle keskustelemaan esimiehensä kanssa. Tämä tukeva ja hieman punakka mies pyysi pastorin työhuoneeseensa.
- Ottaako Miettunen kahvia, esimies kysyi.
- No jos nyt kuitenkin mentäisiin suoraan asiaan, kun on tuo aikataulu sen verran tiukka, totesi pastori yksikantaan. Hän inhosi esimiehensä viivyttelevää tyyliä, sillä hoiti itse asiat mieluiten heti pois päiväjärjestyksestä.
- Niin no, mikäs siinä. Kun tässä on nyt käynyt sillä tavalla, että.. esimies ryki muutaman kerran viivytellen samalla lisää asiansa toimittamista.
- Niin, että kun minulla on nyt virkani puolesta vähän ikävääkin asiaa. Kyllähän pastori tietää näistä kirkon budjettiongelmista ja nyt kun EU:kin on enemmänkin tämän liberaalin ja yksilökeskeisen politiikan kannalla, eivätkä ihmisetkään enää niin tukeudu kirkkoon vaikeina aikoina ja sen takia tätä kirkollisveroakin on jo pitänyt laskea.. tässä kohtaa piti esimies tauon, ryki ja etsi sopivia sanoja.
- Niin, että kun nyt ollaan tultu sellaiseen tilanteeseen, että menoja on ihan välttämättä leikattava. Miettunenkin varmasti ymmärtää tämän tilanteen ja etten minä ehdottomasti ole tämän takana, vaan taistelin vastaan tällaisia leikkauksia.
- Mitähän herra esimies nyt oikein ajaa tällä takaa? pastori kysyi, vaikka hänellä jo oli epämiellyttävä aavistus asiasta.
Esimies pyöriskeli hermostuneesti tuolissaan ja hänen naamansa näytti jopa vieläkin punaisemmalta, mitä normaalisti.
- Niin, että kun nyt ollaan tultu sellaiseen tilanteeseen, että menoja on karsittava ja irtisanomiset ovat tässä tilanteessa aivan välttämättömiä. Te olette tietysti kuntalaisten suosiossa, siitä teille kaikki kunnia, mutta nyt en minä voi asioille mitään.
Pastori otti uutisen vastaan rauhalliseen tyyliinsä, vaikka oli hyvin katkera, että juuri hänet erotettiin. Olihan pastori sentään toiminut kirkon palveluksessa jo useamman vuosikymmenen ajan ja pyöräillyt joka aamu ajoissa töihin, vieläpä aina hyvällä tuulella. Kaiken lisäksi tämä kohtalon oikku soti pastorin elämänarvoja vastaan. Hänelle, joka oli elänyt elämänsä varsin hyvin, sortumatta kertaakaan maallisiin houkutuksiin saati sitten lihallisiin himoihin, ei voinut tapahtua tällaista. Hänhän oli oman onnensa seppä! Pastori kätteli esimiestä vaiteliaasti ja poistui huoneesta. Lähtiessään pyöräilemään kotiin, hän jopa unohti kiinnittää housujen lahkeensa pyykkipojilla.
Seuraavana aamuna luki kirkon pääovessa suurin kissankokoisin kirjaimin ”PERKELEEN BYROKRATIA” ja pastori istui rauhallisena oven edessä kädet puuskassa, punainen spray-maalipullo vieressään. Siitä virkavalta haki hänet, joskin kovan työn tuloksena, sillä pastori rimpuili kaikin voimin vastaan ja puri poliisia. Oikeudessa pastori tunnusti tekonsa pitkän kirosanalitanian saattelemana. Hän sai syytteet törkeästä tuhotyöstä, virkavallan vastustamisesta ja oikeuden halventamisesta. Tuomiotansa hän kommentoi lasten korville soveltumattomalla tavalla ja istuu varmasti vielä tänäkin päivänä kakkuansa paikallisessa lääninvankilassa. Tähän päättyivät myös pastorin henkilökohtaiset sepäntyöt.
Sen pituinen se.