kuroyuki

Olen lasi, hajotettu ja koottu uudestaan ja uudestaan

Nyt olen koossa, palat mikä mitenkin
En kestä katsella kuvajaistani
Olen ruma, muotopuoli, koottu mutta rikki

Haluan iskeytyä vielä kerran lattiaan
Varmasti ja tarkasti, niin että kaikki liitokset irtoavat
ja että sen jälkeen voidaan ryhtyä liimaamaan
kaikki alusta alkaen oikeille paikoilleen

Päivä päivältä minulle kerätään siruja
ja liimataan niitä miten sattuu
tärkeintähän on, että kaikki palat ovat koossa

Palat voivat olla...
...mutta minä en

Olen runnottu, vajaa enkä oma itseni
Sileä pinta lasia on nyt muodoton kasa palasia yhdessä
Onko ihmekään ellei missään ole mieltä?

Mietin, mihin ajan kuluessa kadotin itseni.
ja mikäköhän tämän lasin muoto oikeasti on.
En enää oikein tiedä.

Minuun sattuu, kun sirpaleet hankaavat toisiaan vasten
sopimatta yhteen, kun itken yksin
osaamatta vastata kysymykseeni

Minuun sattuu, kun uusi pala työnnetään haluamattani paikalleen
ja sanotaan ehdoitta:
”Tällainen sinä olet, tämä sopii”

Minulta kysytään, kuinka voin.
”Paremmin”, vastaan ja haluan puhua jostain muusta
Joko osaan luottaa, minulta kysytään.
”En tiedä”, mumisen ja katson muualle

Pieninä siruina.

On mahdotonta löytää itseään,
jollei tiedä itse millainen oli ehjänä,
ja mahdotonta tutkia itseään,
kun kuulee millainen on.