kaikkea sitä

Kirjoittajapiirissä
sanataideohjaaja ohjaa,
se huokaisee:

”Olisit nyt tosissasi, kerrankin.
 Sä vaan murhaat runojasi.”

Ja mä kun olen mielestäni kirjoittanut ihan kelpo runon,
sen nimi on ”ihquu”:

                                        Mä oon ihan
                                        maihiksilla
                                        puluilla
                                        sirkkeleillä.


Silleen, silleen se menee, mutta ei se kelpaa pum, pum, pum
se ammutaan alas kuin koiperhonen,
sanataideohjaaja ampuu sen
tai paremminkin MÄ AMMUIN SEN, koska mä haluan kirjoittaa
niin kuin mä kirjoitan, en niin kuin joku toinen, niin kuin
joku,  esim. sanataideohjaaja.


En mä tiedä, mitä mä teen täällä,
huvitan itseäni (ehkä), nauran partaani, kun runoni kerta kerran jälkeen
hyppäävät jyrkänteeltä ja oppivat sittenkin lentämään, hups, ei sattunut.

Ei ollenkaan.


Mä saan kotiläksyä. Me kaikki saadaan kotiläksyä. Pitää hioa, hioa ja hioa,
ostaa tahko ja tahkota, tylsyttää. Silleen, silleen se menee.

Ja sanataideohjaaja hymyilee sanataideohjaajan lempeää hymyä.
Hio, poika hio, osta tahko ja kilo juustoa.
Silleen, silleen se menee.