armahdettu

Näetkö minut,
olen tässä edessäsi
yrittäen olla se joksi minut elämä on luonut,
mutta katseesi, olemuksesi, tyrmäävä ilmapiiri
saavat minut kääntämään itseni sisäpuolelle,

kertoen hymyillen tarinaa kaiken olevan hyvin
vaikka samalla hetkellä sydämeni ja mieleni kiljuu
kivusta, jonka luonne polttaa kaiken muun altaan.

Näetkö minut,
huudan sisäisesti sinulle pienellä äänellä
toivoen sinun ymmärtävän minun katseestani
kuinka paljon janoankaan sinun lämmintä
halausta,
pientä ymmärryksen palasta.

Tiedänhän minä, että sen saaminen on mahdotonta,
vaikka salaisin haluni on sen olevan täysin toisin,
sinun ottavan minusta kiinni syleilyysi
painaen pääni olkapäällesi kertoen,
että tässä maailmassa ei ole toista tärkeämpää,

vaan sanomattomana pyyntö ei toteudu,
todellisuuden karu puoli on liian sumentavaa,
helpoimmaksi ratkaisuksi jäänee täydellinen
katoaminen.