Minä kadun
Auringonpimennyksiä kangastapetissa
jähmettymistä edessäsi
muka betoniksi,
iskun alla
vesi oli muuttunut aamulla punaiseksi
Kuvia jatkumona
Lähtöjä,
ikuisia lupauksen rippeitä,
varastettuja avaimia rappukäytävässä ja
särähtävät äänet 03:26 am
maston kautta
Vapinaa
Palaamisia,
pakkasaamun ohitus raiteiden alta
laskuhumalassa,
hölmö, uskovainen
Lopulta lumihangessa voimattomana,
myöhästyin
Paskapää
Minä kaaduin
Minä nousen
vihdoinkin
Minä kadun
koska olin onnellinen
Suoraselkäisin kriitikko totesi kylmästi
nolla tähteä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ei onnellisuuttaan pidä koskaan katua. hyvä runo tämä :)
mie olen tuntenut onnellisuutta tälläisessä naamari tyyppi tilanteessa mutta en silti kadu sitä mitä tunsinsilloin vaikka se jälkeenpäin satuttikin.
Olen eri mieltä. Esimerkkinä: Jos on ollut onnellinen toisesta ihmisestä, joka on kuitenkin lopulta pettänyt luottamuksen ja esittänyt olevansa jotain mitä todellisuudessa ei ole, niin se oma onnellisuushan on oikeastaan ollut harhaa, kun tällä ihmisellä on ollut kuvainnollisesti naamari kasvoilla.
Eikä kukaan halua muistella sitä tuntemaansa onnea lämmöllä, siksi katuminen on sallittua.
Kiitos sanoistasi, ne laittoivat ajattelemaan :)
Elämänmakuista, vahvaa runoutta. Osui ja upposi