Sateinen yö ja kulkija

Sade pieksee seinä hirsiä ,
kulkee räystään vieriä.
Hetki sitten tupaan laitettin valkea tulisijaan,
katseet kääntyneet on outoon kulkijaan.
Kuka matkaa yössä lyhdyin sammunein?
kuka kulkee vaattein kastunein?

Pirtin väki kääntyy katsomaan,
kulkija riisuu huppuaan.
Kohtaa katseet kysyvät,
väki taas silmät vihreät säihkyvät.
Kuin valo olisi pimeyteen syttynyt,
hymy huulilleen kohonut.

Kulkija naiseksi osoittautuu,
väki pirtin rentoutuu.
Pyytää hunajaista vettä lämmintä,
saa sulatella ääni jänteitä.

Alkaa kertoa tarinaa nuoresta miehestä,
joka päivin juopui viinistä.
Katseesta palavasta,
tuskasta joka lähtee jostain sydänalasta.

Kertoi kuinka mies sielunsa menetti,
kuinka maahan langennut enkeli petti.
Enkeli jostain toisesta maasta,
ellei peräti taivaasta.

Vain kerran sai pitää sylissään,
hyväillä hiljaa huulillaan.
Jättäen aamun sarasteeseen,
toisen yksin aamuiseen kasteeseen.
Kadoten,
poistuen.
Ei koskaan enää tavannut,
vaikka sydämensä olisi antanut.
Viini ainoa lohduttaja,
ehkä miehestä tuli myös yksinäinen kulkija.

Väki vaikenee miettien,
onko kertoja enkeli tarujen?