Zombie-Land

Pölyn hajussa sateen maussa aamuyöllä
luulin sinua omakseni, kunnes
Jumala sanoi:

- Sinulle ei jää mitään!

Riisu jalkasi pese kenkäsi nojaa niin kuin petaat,
sijaa vuoteesi lehtikasaan maatumisen alkuvoima
kuljettaa petosi viemäriin haaveesi menevät 
saman tien mullan postiluukku on, katsos,  ahnas.



Joku pieni heijastus laitetaan se kaksin käsin paikoilleen
pää kai sentään pysyy hartioilla pitelemättä, itsekseen.


Aivoitus on outo, lukko kuin se olisi syöty sisältä käsin,
avain eksyy, ruumista sillä ei ole, ajantaju kuitenkin
on ruosteen tavoin syöpynyt sen laskoksiin.


Kerro mitä, kerro mitä, mitä sieltä tuli yön halkeamasta,
saitko jalkoihisi tupakkarytmin käsiisi kilon sarastuksen
sulanutta kampelaa.


Olen nimennyt tämän välittäjäaineen kädensijaksi.
Sillä on lämpimät sormet ja paristot ranteissa.

Pelätä, että aamiaismuroista nousee tulva
pelätä muuttuvansa yön aikana raaja-
rikoksi, pelätä pelätä pelätä liian pitkiä
aamuja päivän rintakehälle kasvaa linnun-
pesä, jos uskaltaa, jos uskaltaa odottaa.


Rakastaa raajarikkona.
Rakastaa halvaantuneena.
Rakastaa vaikka tietää tuossa on
Ei-Kenenkään-Maa, sen pitäisi olla miinoittamaton.


Olen nähnyt.
Olen nähnyt.
Olen nähnyt.


Juoksijat räjähtävät, juoksijat räjähtävät ja niiden
murot kusevat ilmaan, niiden murot eivät kykene pidättämään
ja ne kaatuvat ja kaatuvat ja kaatuvat, nousevat zombeina,
tämä on Zombie-Land, tervetuloa, täällä murhataan muroja. 

Sellaisina öinä, kun huvipuiston laitteet päättävät 
paeta Murmanskiin sellaisina öinä, kun tähdet 
putoavat Atlantin aaltoihin muuttuakseen
merenneidoiksi tai merihirviöiksi sellaisina öinä,
kun pilvet telakoituvat metsien latvuksiin vain
ollakseen ensimmäisiä, jotka näkevät auringon 
nousevan sellaisina öinä.



                                     Hiivin hiljaa.
                            Tuulen kaistaleille.
              Alan uneksi unien joukkoon.


Sellaisina öinä murot rakentavat kaappiin murokaupunkeja
sellaisina öinä kipinät kohoavat linnunradan kämmenille
muodostavat uusia aurinkokuntia sellaisina öinä sydän
hymyilee hiljaa Kaislameren poikki ja ensilumen liekki
käy maiseman yli, levittää puhtaat lakanansa hämärän
pukea ne ylleen.