Yli kukkivan meren kävelen
kohti vuorenhuippua terävää
mikä siellä odottaa tiedä en
mutta pakkohan mun on yrittää
Vieressä metsän tahdon istahtaa
koska kulkurin jalkaa väsyttää
mä koivun juureen tahdoin nukahtaa
kun lehdet tuules valssii väräjää
Näen lehtien varjot kieppuvan
valo oksan välistä kimmeltää
kuin kasvot mä näkisin kulkijan
joka viimeistä rajaa ylittää
Yhden lehden mä näen tippuvan
mutta tuuli sen matkoihinsa vie
yli nostattaa taivaan tummuvan
ehkä meilläkin on samainen tie
Vuoren huipun mä vihdoin ylitän
harsoja harsojen päällä mä nään
niiden ylle vielä mä yritän
minkä ihmeen sieltä löydänkään
Tekeekö korkeus muista pienemmän
ja minäkö tähtenä loistaa saan
entäs kuu saanko siitä ystävän
vai kenen kanssa tän avaruuden jaan
Ehkäpä lopulta mä olenkin
pelkkää tomua pyrstötähtien
vain avaruudessa yksin leijuisin
vanha kulkuri, kaitanaamainen
Ilmaan kun palaan sateeksi muutun
Ja palailen päälle kukkivan maan
pienenä katselen pieneen kuuhun
Ja varjojen kanssa tanssini jaan
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit