Toivottomuuteen kiinnittyneet

He katselivat toisiansa kun juna saapui
mies lujaa naiseen tarrauttui
niin että naisen hengitys salpaantui
Mies leveästi hymyili
ja toivoi että kaikki sadunomainen pysyisi
sillä tämä oli kaikki mitä hän oli aina haaveillut
tähän oli hänen kohtalonsa kulkenut

Mies katsoi kun nainen astui junaan
niin toivonut ois pääsevänsä mukaan
pystymättä pidättelemään katsoi naista kyynelehtien
kohta juna veisi naisen pois—kauas satojen kilometrien
mies tunsi itsestään palasen puuttuvan
kohtalon äänen kutsuvan

Mies katsoi kun juna lähti
sisimmässään tuntien itsensä tyhjäksi
synkän pilven seuratessa
mies lähti asemalta olossa tuskaisessa
tummat pilvet hänen yläpuolellaan kerääntyivät
mutta ajatukset toiveikkaat puoleensa vetivät

Nainen haikeana junan ikkunasta ulos katsoi
kuulokkeissa musiikki soi
jokainen sävel hänestä muistutti
ja hyvää mieltä kutkutti
asemalle oli hän jättänyt kotinsa
kohtalonsa, joka niin kauan oli ollut kadoksissa

Nainen ajatteli, tässä on jotain salaperäistä
jotain taianomaista
rakkauden kepeyttä
kahden ihmisen rikkoutumatonta yhteyttä
olivat he kuin kaksi vanhaa puuta
yhdessä odottamassa loppuansa

Miestä kuitenkin pimeys varjosti
ja kirouksiaan tähän raivosi
epävarmuuden loitsun mieheen asetti
valssia pelon kanssa tanssimaan pakotti
ja vaikka kuinka irti yritti pyristellä
niin tiukentui ote vain jokaisella yrityksellä

Mies epätoivoinen
nainen epäluuloinen
ei uskonut miestä
ei aikonut valheita niellä
Mies voimattomana sivusta katsoi
kun rako kasvoi
välillä kahden ihmisen joita hän luuli
kahdeksi vanhaksi puuksi