Kaltevilla portailla

Silloisella kuun kierrolla
oli sydämen särkymisen aste
Viittä vaille pysyvää.

Viimeinen tunti muodostui
hetkeksi ennen heikkoutta
ja sanat repivät vain piirun verran vähemmän
kuin mitä niistä seurannut hiljaisuus.

Kasasin torniani vapisevin käsin
sen murentuessa samaa tahtia alhaalta.
Näytin peukkua muille ja sanoin että hyvin menee!

Elämäni suurin kaarnalaiva jäi käteen
meren paljastuttua pelloksi
ja Pisani köllöttelee pihamaallani nurin nieltynä.
Ei kestänyt niitä tuulia
ei isot eikä pienet...

Maalaan tornini punaiseksi
ja kerron kaikille sen kuuluvankin kasvaa maata myöten.
Uskoo sitä sitten ken tahtoo, tai vaikkei tahtoiskaan.

Vielä jonakin kuun kiertona
kaarnalaivani saa tuulen purjeisiinsa
ja lentää pilvien sekaan.