Keskellä lähimettää,
mis ei siis pitäny olla kettää
vain soreen kuuraset puut,
maahisen harmaa pipo
taivaanlakee likeltä hipo
ja punatulkkuja pari
huiluja haikeasti soitti.
Tovin tunnelman vari
maahisen syäntä koitti,
eikä enää kylmästä kalisseet luut.
Kun oli vaiennut laulajien suut
ja hiljaisuus tuokion vallinnut,
niin syvästi liikuttunut,
minkä kaikki helposti näki,
maahinen tokas:
”Kuulkaas rakas metänväki!
Kun metän valtas synkkyys,
niin teitä varmaan kokas,
siitä kertoi teidän kärjekkyys,
miun päsmäröinti
ja isännöinti
ja tietynlainen itsekkyys
lämmön luonnissa
kylmettyneisiin syämmiin
ja valon tuonnissa
sumentuneisiin silmiin,
jotta meistä jokainen,
Sinä myös Taivahinen,
toisilleen pahan anteeksi antaisi
ja joulurauhan tavoittaisi!
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hienoa jälkeä runoihin kynäsi jättää.
Sivut