”Oli öiden paksu tummuus poissa,
vaikka juuri ryvettiin niiden soissa”,
maahinen ihekseen tuumi.
Samalla silmien tsuumi
tavoitti vanamon kukan
ja korvat ulvovan hukan,
josta sähkötti herra Tikka
suunnilleen siitä kohtaa,
jossa kukkii mettämansikka
ja polku lammelle johtaa.
Liverti nätisti mustarastas,
sopivaa säveltä tunnelmaan etti.
Peippo sille kuuluvasti vastas:
”Kato, lammessa metän siluetti,
kuin mustaa multaa,
koristeena sineä ja kultaa.”
Taivaalla mäkättävä vuohi,
sormukseksi muotoutuva tuohi,
lumpeen kukka,
kangasvuokon nukka,
kaukana kukkuva käki
ja koko muukin metänväki!
”Oi, tätä ihmeellistä aikaa
täynnä mystiikkaa sekä taikaa!”,
mettä maahisen sanoista raikaa.
Sitten hiljempaa hän haikaa:
”suviyön ihme”
Jeesuksen kämmen
aukeaa suven hämyyn
valoa hohtaa
kutsuu yössä kulkijaa
nälkäänsä tyydyttämään
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut