Muistan sen hetken kuin eilisen.
Päiväkirjaan kaiverettu kaikki se mikä palaa
tulessa aikanaan.
Paperi on vain valkoista jonka voi sotkea ja repiä
Mutta ei se poista sitä kipua jolla lääkkeet siirtää
sitä eteenpäin poistamatta ongelmaa.
"Emmekö voisi jo lopettaa tämän tyhmän ja turhan näytelmän?"
Ei tässä ole enää mitään järkee
Satutit minua mutta olet minulle yhtä tärkee.
En uskalla vilkaista taakseni,helvetti takertuu käteeni.
Mielenterveyttä ja tasapainoa on kevyt tuhlata.
Muistot yritin tuhota ja jatkaa "onnellista" elämää.
Mikä auttaa?
Mistä saan vastaukset näihin kaikkiin kysymyksiin ja ongelmiin?
Kiltti voidaanko me nyt lopettaa tämä näytelmä?
Ne ei seuraa,
Ne ei matki,
Ne ei puhu,
Ne ei kadehdi,
Nyt voin vihdoinkin hengähtää hetkeksi ja nukahtaa ilman lääkitystä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi