Suljen oven ihan hiljaa,
Nostan viimeisen laatikon syliin.
Kävelen autoon laatikko kädessä,
Siinä se nyt oli osa elämästäni.
Jätän tuon talon sisään niin paljon muistoja,
Osan sydämestänikin sinne jätän.
Käynnistän autoni laitan vaihteen sisään,
Painan kaasua samalla tajuan huutavan pelosta.
Mitä oikein teen, minne minä meen.
Teenkö oikein, teenkö väärin.
Mitä haen tällä.
En pysty tähän.
Pakko se on nyt tehdä tai en koskaan tee sitä.
Päätän jatkaa matkaa, mutta tajuan edelleen kuinka se pala sydämestä jäi sinne.
Ja se pieni ihmeeni.
Jota palvoin kuin kuuta taivalla, se rakkaus.
Joka oikeasti välitti ja ymmärsi minua kun muut hylkäsivät.
Tulit aina ja löit tassulla kasvoihin niin tajusin että ei se elämä ole niin kamalaa, kuin kuvittelin.
Mutta nyt se on lopullista, enkä kadu päätöstäni.
Itken jo helpotuksesta, että tein sen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi