Hiusteni vallankumous

Syntyessäni minulla oli aika vaaleat hiukset, ne olivat pehmeät kuin untuva, kuin vastauitettu untuva.
Hiuksistani lähti suloinen vauvantuoksu. Se valloitti kehtoni . . . ihanalla sulosoinnullaan. Tästä alkoi matkani hiusteni maailmaan. Se oli menoa se.
Paksun kuontaloni takia minulle tuli paljon takkuja. Niistä ei sitten millään päässyt eroon. Pahimmassa tapauksessa täytyi turvautua saksien apuun.
Muistan tapauksen, jossa olin syönyt purukumia, sellaista vadelmanmakuista, ei kun päärynänmakuista, ei kun omenaa. Hupsista! Se tarttui hiuksiini. Menin äiskän luo itkien käsi tarttuneena takaraivoon. Äitini soitti hädissään ambulanssin ja piakkoin ambulanssisedät poksuttivat tienharjalla meitä kohti ja ambulanssiauto hyllyi tietä pitkin kuin mädäntynyt virtahepo homeisessa kanakeitossa. Perille päästyään ambulanssisedät veivät minut ambulanssiin ja ambulanssilla sairaalaan. Aikaa ei ollut hukattavissa! Hätäleikkaus suoritettiin leikkaussali kolmosessa.
Neljäntoista tunnin päästä tohtori Peckursun tuli vakavatippa silmäkulmassaan äiskäni luo. Äitini vuodatti kyyneleitä, ei surun. . . onnen. Nyt oli käynyt näin . . . olin selvinnyt!