Vierekkäin kävelimme rantaviivaa pitkin
niin varhain ettei aurinkokaan ollut noussut
ja pysähdyimme suuren kiven luo
Autoit minut sen päälle
edelleen hiljaisina, istuimme yhdessä
ja odotimme auringon-nousua.
Se oli niin kaunista
me kaksi siinä sekä sarastus
annoin pääni levätä olallasi
ja kuuntelin hengitystäsi
Nyt syksyn tehdessä tuloaan
muistelen noita ihania kesän hetkiä
pitkiä ja hiljaisia kävelyjämme
kuinka painuin aina sinuun niin kiinni
etten nähnyt kasvojasi
Enkä voi olla ajattelematta
että olin ollut liian lähellä nähdääkseni
sen mitä silmäsi olisivat tahtoneet kertoa
...
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunista, tykkään erityisesti viimeisestä säkeestä. Siinä on jotain tuttua, mihin voin ehkä samastua.. Hienoa ! :)